Respiración artificial

Mitä, pitääkö tää blogi herättää eloon kun Madrid on taas conmigo?? Olin ajatellut kirjoittaa vielä huhtikuisesta Madridin reissusta viimeisen tekstin tähän blogiin, mutta se jäi näköjään luonnosvaihteeseen ja hyvä niin, koska nyt blogi saa ainakin jonkinlaisen jatkon. Ton etusivun yläkuvan olin näköjään hienosti vaihtanut. Suuren kysynnän, painostuksen ja tarjotun palkkion takia koitetaan nyt jotain hauskoja seikkailuja rustailla tänne, ettei jokaiselle kotijoukkojen edustajalle tarvitse erikseen selittää, koska olen tunnetusti laiska kertomaan omista asioistani oma-aloitteisesti. Ja olihan se ihan hauska lukea aika henkilökohtaisellakin tasolla Erasmus-aikojen säätämisistä.

Olin jotain kirjotellut ennen huhtikuun reissua, niin heitetään se nyt tähän jonkunlaiseks jatkon aluksi. Selasin vuoden tauon jälkeen ensimmäisen kerran tätä blogia kun tein opinnäytetyötäni eräässä nimeltä mainitsemattomassa kolmioleipä aka hernekeitto aka sinappifirmassa. Siellä tuli yleensä haaveiltua kaikesta muusta, sillä hetkellä nousussa oli Madrid. En muista mitä googlailin, jotain Madridiin liittyvää ja oma bloginihan sieltä hakutuloksissa ensimmäisenä tuli. Olin viimeiseen asti vältellyt lukemasta blogia, kuviakin oli välillä vaikea katsoa. Surun, pelon, ahdistuksen, järkytyksen ja masennuksen sijaan jäinkin omiin tarinoihini koukkuun, enkä laisinkaan siksi, että olen lahjakkaat runoilijan taitoni saanut kotikasvatuksena. Paras päätös kirjoittaa blogia noinkin henkilökohtaisesti.

Toinen asia jota pelkäsin ja yritin pakoilla oli Erasmuksen jälkeinen masennus. Toukokuussa Suomeen palatessa oli elämä mallillaan. Aurinko paistoi, kesä täynnä mukavia juhlia, eikä kaksi paskaduuniakaan häirinnyt levollista sieluani. Pelkäsin enemmän kesän jälkeistä aikaa, koulussa odotti vaihdon jälkeen rästiin jääneet opintopisteet ja muut viimeisen vuoden opinnot opinnäytetyö kirsikkana alkukevään uupumuskakkuun. Myös kaikki pelottelut tästä vaihto-oppilaan elämän jälkeisestä kulttuurishokista hirvitti. Yllätyksekseni en pysty edelleenkään määrittelemään tällaista jaksoa. Ehkä syyttäminen on mieletöntä perhettä ja ystäviä sekä tutan poikia, joiden avulla opintojen läpi rämmin. Oltiin kaikki samassa tilanteessa, vaihdon jälkeisiä opintopisteitä raapimassa kasaan Seppiksen onkaloissa. Samalla sai vertaistukea kun Suomen oloja verrattiin Saksaan, Brasiliaan, Hollantiin ja Kanadaan. En tiedä ketä se ulkomailla asuminen ei jollain tavalla muuttaisi, vähintään laajentaa sitä kuuluisaa perspektiiviä. Tulevaisuuden näkymät vaan tuntui välillä todella mustilta. Ihmismieli osaa onneksi todella taitavasti pyyhkiä muistista ikävät hetket.

Kolmas asia jota välttelin oli Madridiin palaaminen. Ellen alkoi puhua kesän jälkeen, että pakko päästä käymään vanhassa kotikaupungissa. Musta ajatus tuntui hirveältä, haavojen päällä oli edelleen laastarit. Oikeasti pelkäsin myös, että onnelliset ja iloiset Erasmus-muistot luo aivan liian suuret odotukset viikonloppulomalle täytettäviksi. Rohkeina tyttöinä varattiin lennot ja pystyin aloittaa uuden hypetyksen Madridia kohtaan.

En osaa edes erinomaisella sanavarastollani kuvailla, kuinka hassulta tuntui laskeutua Hel-Vantaatakin tutummalle kentälle Madiin voimatta kutsua sitä kodiksi. Kävellä tuttuja katuja ja käydä kotiovella pääsemättä sisään. Äärimmäisen hassua. Edelleen en myöskään osaa selittää, mikä tästä kaupungista tekee niin parhaan. Täällä pitää ehkä asua voidakseen tuntea sen taian ja kukoistuksen, iskällekin tiedoksi senkin rajan yli loikkaaja!

Noh tämä näinkin syvällinen tarina päätettäköön siihen, että täällä ollaan Madridin auringon alla tukahduttavassa lämmössä ja entistä onnellisempana päätöksestä tulla takaisin tähän maailman mahtavimpaan kapunkiin!

MAD te quiero como una loca!! <3
La Espanish alter ego Anastasia