Me llamo Rubia

Oho viikko taas lopuillaan, aika menee ihan selvästi vanhentuessa nopeammin. En ikinä pääse yli siitä, että luulin alakoulukäisenä kesäloman kestävän puoli vuotta. Ja pitäisi varmaan joskus taas miettiä muumijaksoa aikakäsitteenä, 20 minuuttia voisi tuntua yllättävän pitkältä kun yrittäisi muistaa Jättikurpitsa-jakson jokaisen repliikin.

Tiistaina treffasin yhtä koulukaveria vaihtoajoilta. Koulumme ESIC oli hieman porvaripainoitteinen business-koulu, eikä sieltä monenkaan hyvän tyypin numeroa puhelimeen jäänyt. Carla oli onneksi erilainen ja tutustuin häneen paremmin projektiryhmässämme. Ryhmämme koostui erittäin innokkaista opiskelijoista sekä minusta ja Carlasta. Muisteltiinkin kuinka hän laittoi tälle poloiselle Erasmukselle useampaan kertaan viestiä, että älä stressaa, kun ryhmä-Whatsappissamme keskusteltiin milloin mistäkin ryhmätyön täydelliseksi tekemisestä yömyöhään. Perinteisesti Carla halusi kehittää englantiaan, joten puhuttiin muutama tunti englanniksi ja Carlan poikaystävän liityttyä seuraan vaihdettiin espanjaan, koska hän ei ilmeisesti juurikaan englantia puhu tai edes ymmärrä. Tämä olikin erittäin hyvä kielikoulu ja toivottavasti ehditään treffailla enemmän kun Carla palaa kesälomilta Kanariansaarilta. En tiennyt että siellä käy oikeesti espanjalaisiakin! Ei tekis yhtään pahaa haistella vähän freshimpää ilmaa välillä..

Luulin että tämä yhtenä yönä joka paikkaan ilmestynyt pöly on siitepölyä, mutta kuulemma se on ilmansaasteita alas sataneena...

Torstaina juhlittiin työpäivän aikana päätteeksi työkaverin läksijäisiä skumpalla ja leivoksilla. Lähtijän lisäksi meitä oli yksi työntekijä ja minä, joka olen ollut toimistolla muutaman viikon, joten aika pienen piirin juhlat ja hassua jäädä nyt kahdestaan ensi viikoksi. Elokuussa kuitenkin porukkaa tulee jo hieman lomilta takaisin ja töissäkin varmaan taas vähän vilkastuu. Nyt lähinnä selaan kaikki Suomen ja Espanjan uutissivustot ja päivitän espanjan sanasto -exceliäni.

Tänään kävellessäni suojatien yli toisella puolella seisoi mamma kävelykepin kanssa ja viittoi jotain. Kun pääsin lähemmäs, hän pyysi minua saattamaan itsensä tien yli. Hän otti minua tiukasti käsikynkästä ja odoteltiin siinä, että valo vaihtuu takaisin vihreäksi ja rupateltiin mukavia Suomesta ja hänen kodistaan. Puolet minun kokoiseni nainen oli niin hellyyttävä, että olisin halunnut saattaa hänet kotiin asti, mutta hän vakuutti että kadun toisella puolella varjoon päästyämme hän jatkaa matkantekoaan yksin. Sydän meinasi mennä nurin kun toivottelin vielä hyvää päivänjatkoa ja hän sanoi, ettei hänen päivänsä koskaan kovin erityisiä ole. Mitä siihen sitten sanot. Pitää kerrata teitittely-fraasit, sillä täällä kunnioitetaan vanhuksia suuresti ja oma espanjan kieleni saattaa kuulostaa hieman liian suoralta välillä, varsinkin kun suomen kielessä tällainen kohteliaisuus on erittäin minimissä.

Tällainen samalla pallolla asuvien ihmisten kunnioitus ja välittäminen pitäisi olla nosteessa nyt, kun uutisista saa lukea joka kerta kamalampia otsikoita. Suomesta saamieni henkilökohtaistenkin uutisten jälkeen tässä parin päivän aikana on pyörinyt ajatuksissa, että mitä mä täällä oikeen teen. Joka päivä saa lukea niin hirveitä tapahtumia, että koskaan ei oikeasti tiedä milloin on viimeinen päivä tällä planeetalla, vaikka karulta se kuulostaa. Yksi päivä töistä kävellessäni eräs mies seisoskeli mahtavassa porttikongissa ja maassa oli lasten reppu. Juuri ohi kävellessäni mies kääntyi ja lähti juoksemaan sisälle, lasten reppu jääden maahan. Kaksi askelta otettuani päähäni tuli ajatus, että onko tuo nyt sellainen pommi, eikä se ajatus poistunut ennen kuin pääsin ensimmäisen kulman taa. Yritin järkeillä, että tämä on Madridin hienostoaluetta ja miehellä oli siistit ja kalliit vaatteet. Mutta kun ei täällä enää voi päätellä maalaisjärjellä varmaksi.

Läheiset on Suomessa ja tärkeämpiä kuin mikään muu tässä elämässä. Olen yrittänyt haastatella työkavereitani motiveistaan asua pois Suomesta monta vuotta. Suurimpana syynä tietysti oma ydinperhe täällä ja omat kiinnostukset. Kuulostaa hieman itsekkäältä, mutta kai ihmisten jossain asioissa tulee olla itsekkäitä, toisilla se ilmenee fyysisenä etäisyytenä ja toisilla ehkä henkisenä etäisyytenä. Joka tapauksessa nykymaailmassa on yksinkertaisesti äärettömän helppo asua hieman kauempanakin. On Skypeä, Whatsapp-nettichattia ja -puheluita. Koko ajan saa livenä tietoa mitä toinen tekee ja ajattelee. Silti olisi kiva päästä paikan päälle kun haluaa. Onneksi kotijoukot tietää kuinka tärkeitä ne on, tai jos ei tiedä niin olette äärettömän rakkaita kaikki <3 Pelollehan ei saa antaa valtaa eikä pommisuojaan voi muuttaa loppuelämäksi. Siksi ehkä pitää olla sen verran itsekäs, että elää juuri sellaista elämää kuin haluaa sen aikaa kun sitä saa elää.

Hieman vaan vettä, ilmaa ja maata välissä

Vähän kevyempiin aiheisiin. Jos olisin ensimmäistä kertaa Espanjassa, luulisin varmaan että "rubia" on joku moikkaus. Voisin alkaa pitää kirjaa montako kertaa päivässä tämän blondia tarkoittavan sanan saa kuulla. Ja en ole enää läheskään noin blondi kuin yllä olevassa kuvassa, vaan oma maantien harmaus on vallannut pään jo melkein hartioille asti. Kaupassa kun myyjä meinasi tulla kärryillä päin ja pahoiteltiin siinä toisiamme sieltä tuli tietysti "guapa rubia". Onko Suomessa kaupan myyjän laillista kutsua asiakkaitaan rumiksi bruneteiksi? Mielestäni nättiä blondia ei ole myöskään kiva kuulla ihan jokaiselta tuntemattomalta varsinkaan töissä olevalta ihmiseltä. No puolustettakoon, että tämä oli lähikauppani joten ehkä myyjä tunnisti minut ja oli tuttavallinen. Tänään kadulla vastaan tullut perhe puhui keskenään, että hei kysytään tietä tolta blondilta. Ja voi että kuinka paljon rubiaa saa ihan muuten vaan kadulla kuulla perästään. Ja ihan totta, kukaan ei Suomessa hyväksyisi mua enää edes vaaleahkoiden klaaniin. Kai mulla on oikeus valittaa tällaisesta rotusyrjinnästä?

Hasta luego ja adioos,

Rubistiina

Un lunes maravilloso

Tänään oli hyvä päivä! Maanantaiksi siis oikein superhyvä päivä. Käytiin lounaalla sushilla ja sen jälkeen haettiin vielä frappuccinot ja istuskeltiin puistossa. Normaaliin espanjalaiseen tapaan lounastetaan siis pari tuntia nyt kun toimistossa on hiljaisempaa ja vähän porukkaa paikalla.

Kuuden jälkeen kun laitettiin ovet säppiin, lähdin kiertämään Malasañan aluetta kysyttyäni tarkat vinkit ja ohjeet työkaveriltani, joka siellä asuu. En ole vielä löytänyt tämän suositun hippialueen sydäntä ja tarkoitusta, joten halusin vielä kerran yrittää. Mutta ei vieläkään osunut. Olin ehkä väärään aikaan liikkeellä, mutta kadut oli tosi hiljaisia enkä näitä hehkutettuja kauppoja ja baari/kahviloita nähnyt vaikka kuinka kiertelin. Menin sitten luottokadulle Fuencarralille ja löysin juuri niitä juttuja kun pitikin. Hyvä mieli siis säilyi varsinkin kun keskustassa oli liikkeellä yllättävän vähän porukkaa.

Tällä tavalla Espanjassa opetetaan Euroopan karttaa, etsi virhe

Ja päivä vain parani kun saavun kotikadulleni. ROSKASÄILIÖT KADULLA!! Jes kiitos Cesar <3 Sunnuntainahan sain taas kerran pienen puhuttelun naapuriltani näistä helvetin roskapöntöistä. Lauantaina rapussamme käy siis talonmies, joka vie roskasäiliöt aamulla sisälle ja siivoilee muutenkin. Katsoin sunnuntaiaamuna herättyäni kadulle, eikä roskis siellä enää ollut. Ajattelin että talonmies käy myös sunnuntaina, joten en pitänyt kiirettä lähtiessäni kämpästä ruskettumispuuhiin. No tämä kuuluisa roskapönttö kummitteli sitten alhaalla rappukäytävässä, kun sen pitäisi olla sisäpihalle kärrättynä lukollisen oven taakse. Voi helvetti, hain toiset avaimet kotoa ja kärräsin roskista sisäpihalle kun ensimmäisessä kerroksessa asuva ennenkin minua roska-asioissa kouluttanut Julio (osuvasti hänen nimensä tarkoittaa heinäkuuta eli roskavastuukuukauttamme) tuli käytävälle. Pappahan on siis todella mukava ja selitti taas kuinka tärkeää on, että roskikset tuodaan sisälle. Kerroin katsoneeni kyllä aamulla ikkunasta, mutta roskis ei ollut pihalla, joten ajattelin että talonmies on sen vienyt. Julio hienosti oikaisi että hän sen oli sisälle tuonut, niin eli mistä johtui etten ollut roskista sisäpihalle kärrännyt.... Hän taas viidennen kerran kertoi, kuinka hän voi kyllä hoitaa roskiksia kun on eläkkeellä eikä muutakaan tekemistä. Meinasin kysyä, että miksei hän sitten ole tässä vastuullisessa roskismafiooson tehtävässä ympäri vuoden, kun niin tarkka mies on ja selvästi aiheesta välittää. Hymyilin kuitenkin nätisti ja kiitin suuresti todeten, että nyt on meidän vastuukuukautemme ja meidän tämä pitää hoitaa. Hieman vain alkukankeutta ehh. Hänen ystävällisyyttään edelleen korostaen toivotin hyvät päivänjatkot ja hän toivotteli samoin tyttärelleen. On se jotenkin ihanaa kun käytetään vähän hellempää ja läheisempää kieltä kuin tässä sulosointuisessa soomessamme.

Papat istuskelemassa yli puolen yön alakerran terdellä arki-iltana, me encanta! 

Roskiksista taas eteenpäin eli sisälle tullessani kämppä oli siivottu. Erittäin hyvä lopetus tähän päivään. Cesarin tullessa kotiin kysyin onko hän tosissaan siivonnut (normaalin lisäksi järjestellyt tavaroita keittiössä ja heittänyt turhia juttuja pois) hän tietysti nauroi kysymykselleni. No eikai italiaanot siivoa, niimpä tyhmä minä. Siivooja oli käynyt etuajassa ja ilmeisesti siivonnut vähän normaalia enemmän. Cesar kertoi, että ennen kämpässä asui pari sikaa, joiden jälkeen 55 neliötämme oli aina kamalassa kunnossa, joten ehkä siivooja tykkää nyt kun asunto on jo valmiiksi siistimpi. Jääkaapin lisäksi olen siivonnut keittiön hyllyt ja siirtänyt vessan lavuaarin reunalta tavarat kaappiin, minkä luulisin vähentävän siivojaan ketutusta.

Näinkin mielenkiinoista elämää täällä eletään, että yksi postaus saatiin roskiksista ja siivoamisesta. PokemonGo:ta en ole ladannut, mutta keskiviikkona on Poke-miitti, jota pitää mennä varmaan pällistelemään.

Que tenga una buena semana,

Annastiina

Versión Original Subtitulada (VOS)

Terveisiä calle Francisco Silvelan kommuunista! Uutta vessapaperipakettia ei ole ostettua ja yksi kahvimuki edelleen ehjänä tiskialtaassa. Tämän lisäksi sellaista pientä "siirrän tämän aina toiseen paikkaan/eri päin" kämppistouhua havaittu. Esimerkiksi vessaan ostamani matto heitettiin ties miten rullalle aluksi, jonka jälkeen vessaan ilmestyi myös toinen matto. Jokaiselle varmaan oma jalkamatto. No nyt oma vessamattoni on vakinaistanut paikkansa! Myöskään tiskialtaan tulppa/tähteiden kerääjä ei koskaan voi olla paikallaan, vaan se pitää joko siirtää sivuun tai asetella niin, että kaikki tähteet menevät siitä läpi. Ei muuten väliä, mutta täällä on tunnetusti huonot putkistot, ja niiden tukkeutumisen voisi välttää pitämällä tulpan paikallaan ja heittämällä altaaseen kerääntyneet roskat pois eikä kaivella niitä puoliksi putken sisältä... Pitää yrittää viettää vähemmän aikaa täällä kotosalla ja totutella taas uusiin tapoihin. Miten monella eri tapaa ihmiset voi elää elämää?

Hahaha kiva kämppiselämän avautuminen jääny tänne luonnoksiin! :D Sitä on näköjään pitänyt tulla purkamaan sydämeltä, mutta muuta ei ole ehtinyt kirjottaa. Oli tosiaan aikamoinen ärsytys tossa alkuviikosta, kun huomas taas honeymoonin jälkeen miten eri tavalla ihmiset tätä elämää elää. Italiaano on siis kotona 24/7, käy espanjan kurssilla aamupäivällä, mutta ei oikeasti tee mitään muuta. Eilen oikein tuli ilmoittamaan mulle, että menee kävelylle ja tuli kuitenkin jo puolen tunnin päästä takaisin. Mä taas viiletä täällä edes takas ja kun tulen kotiin, se on yleensä sitä aikaa kun haluan olla yksin edes hetken. En tiedä onko italiaano ottanut nokkiinsa, kun pistän huoneeni oven kiinni, mutta hän on asunut täällä jo monta kuukautta eikä muka keksi itselleen tekemistä? Ja kun yritin ehdottaa, että mennään yksille joku ilta niin ei innostunut, eli minä pesen käteni tästä.

Asun ihan härkätaisteluareenan vieressä niin kai sielläkin pitää nyt vihdoin käydä

Roskisasiasta vielä.. Unohdin halusin koittaa tekeekö italiaano asialle mitään alkuviikosta koko roskishomman, kun lauantaina ja sunnuntaina talonmies ilmeisesti ottaa homman hoitaakseen. Maanantaina lähdin kiireellä ja alaovella tuli vastaan vuokraisäntämme, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan enkä rekisteröinyt kirjavia pönttöjä muistuttamassa kärräämään heidät sisälle. Menin töistä suoraan jonnekin ja tulin kotiin sopivasti kun roskikset piti taas viedä ulos. Sanoin niitä viedessäni italiaanolle, että voisiko hän esimerkiksi seuraavana aamuna viedä roskikset sisälle kun lähtee aamulle ennen mua (eikä iltaisinkaan koskaan tee mitään) ja hän lupasi ne viedä. No seuraavaan aamuna lähdin ja pöntöt oli vielä kadulla. Jätin ne siihen koska ketutti, enkä lähtenyt hakemaan "roskis"avaimia sisältä koska parhaassa tapauksessa ne on italiaanon taskussa kuten muutaman kerran käynyt. No illalla tulin taas kotiin vähän ennen kahdeksaa ja ovella päivitteli kolme pappaa maailman menoa. Ja loivat tooooodella pitkiä katseita. Kyllähän nämä papat tietää kuka roskisvastaavana on tämän kuukauden ajan varsinkin kun se on pitkä ja vaalea kummajainen. Hain sisältä avaimen ja vein toisen roskapöntön ulos, koska toinen oli jäänyt eiliseltä kun italiaano ei sitä ollut päiväksi vienyt sisälle. Tottakai nämä kolme pappaa hyökkäsivät kimppuuni ja alkoivat päivittelemään, miten huonosti roskiksia on tässä kuussa hoidettu. Sanoin etten ole pariin päivään ollut kotona ja käskin kämppiksiäni hoitaa asian mutta he eivät ole sitä tehneet (eehhhh). Ihan mukavahan se yksi pappa oli, mutta oli huono päivä muutenkin, niin en jaksanut kommentoida sen puoli tuntia kestänyttä roskapönttöpäivittelyä sen kummemmin, kuin sanomalla että unohtui, olen pahoillani. Onneksi italiaano tuli ulos hetken päästä ja hän sai myös kuulla osan tästä päivittelystä! Nyt hänkin ymmärsin asian tärkeyden ja sovimme, että hän vie pöntöt aamulla sisälle ja minä illalla ulos. Tulin tosin seuraavana päivänä vasta 23 jälkeen kotiin, mutta hän oli onneksi itse ymmärtänyt viedä roskikset.. En kestä kuinka paljon ihminen voi roskiksista puhua viikon aikana. No ainakin roskis-sanasto on nyt kerrattu espanjaksi

Olen saanut muitakin inspiraatioita kartuttaa sanavarastoani kuin roskismafioosona olo. Tein töissä excelin johon kirjoitan kaikki vastaantulevat sanat, joita en tiedä. Olen myös alkanut katsomaan espanjalaisia sarjoja Netflixistä espanjan tekstityksellä, niin voi aina pauseta ohjelman ja etsiä sanan jota ei tiedä. Paljon kivempaa kuin jossain hikisessä luokassa pänttääminen.

Dubbaako Pénelope Cruz itse itsensä jenkkileffoissa? Itse olen Matthewin kanssa samaa mieltä dubbaamisesta

Muuta tällä viikolla mielenkiintoista tapahtunutta. Meillä on töissä vierailemassa Lontoosta yksi suomalainen työntekijä. Hän oli sunnuntaina työkavereihini yhteydessä, että häntä sattuu kovin vatsaan ja pitäisi päästä lääkäriin. Hän kävi ensiavussa yksin ja toisen kerran työkaverini kanssa, mutta molemmat lääkärit antoivat vähän lääkkeitä ja käskivät tulla uudestaan jos pahenee. No sehän paheni ja lopulta ohjasimme hänet yksityiselle, jossa häneltä leikattiin tulehtunut umpisuoli ja oli puhe jopa kuoleman riskistä. Että sellaista, välillä pitää vaatia oikeuksiaan jos haluaa selvitä hengissä ilmeisesti. Käytiin vierailemassa sairaalassa muutaman kerran, onneksi työkaverini on yhtä sairaala/sairaspuhe/hissi/pyörtymispelkoinen kuin itse joten mentiin siellä seiniä pitkin. Tietysti seinät oli marmoria ja täynnä Jesús Marian ristejä koska nyt ollaan Espanjassa.

Torstaina treffasin vanhaa työkaveriani Suomesta, joka oli poikaystävänsä kanssa käymässä täällä kaverinsa luona. Käveltiin ympäriinsä ja hengailtiin Templo de Debodin puistossa. Heidän paikallinen kaverinsa tiesi kertoa suositusta kiinalaisesta ravintolasta Plaza de Españan maan alla. Sisäänkäynti oli metrotunnelin vieressä ja se vei parkkihalliin. Maan alla käytävässä oli kuitenkin kiinalainen, joka oli ihmismäärästä päätellen selvästi suosittu. Päätettiin testata paikka ja kinalaisella tehokkuudella meiltä kysyttiin viisi kertaa, että eikö kannattaisi ottaa mukaan kun pöytää joutuu odottamaan paljon kauemmin. Meitä myös järjesteltiin eri jonoihin ravintolan ulkopuolella sen mukaan olimmeko jo tilanneet vai maksaneet ja jonotammeko paikkaa sisältä vai otammeko ruuan mukaan. Mielenkiintoinen kokemus ja lopulta söimme Plaza de Españan puistossa muutaman euron nuudeliannoksiamme.

Nyt keitän vähän puuroa ja ottamaan arskaa, jee sunnuntai-mood!

Hasta luegoo,
Annastiina

La vida madrileña

Onkohan täällä jo teksti vaihtoajoilta samalla otsikolla. No kuitenkin, nyt madridilainen elämä on vähän erilaista kun käy duunissa klo 10-18 eikä satunnaisesti Pozuelossa koulussa 16-22 eli bilettämässä 23-06. Loppukesästä 2014 tänne muuttaessani alun innokkuuden ja energisyyden jälkeen iski tolkuton väsymys, muistan menneeni useampana iltana nukkumaan kahdeksalta ja heränneeni puolenpäivän aikoihin. Sama väsymys on iskenyt nyt ja nukahdin eilen kymmenen aikaan, mutta heräsin parin tunnin päästä pelästyttäen kämppikseni tullessani olohuoneeseen, jossa hän sanoi olleensa monta tuntia luullen ettei ketään ole kotona. Heh, suomalainen erakko se vaan täällä hiippailee..

Eipä täällä siis mitään elämää kummempaa, töiden jälkeen ehtii käymään vielä keskustassa pyörimässä (ensimmäistä kertaa ikinä harmistuin, kun kaupat meni JO kymmeneltä kiinni) tai ruokakaupassa. Viikonloppuna pyykätään, koska ei tonne sisäpihalle voi lakanoita jättää roikkumaan yöksi, tiedä mitä rottia niissä seikkailisi. Kerran näin jättimäisen heinäsirkan trapetsitaiteilemassa noilla pyykkinaruilla. Täällä on ukkostanut nyt kolme yötä peräkkäin, joka myös vähän haittaa nukkumista. Lapsuusajan ukkospäänsärky on palannut ja ikkunat piti pitää kiinni ettei kämppä tulvisi vettä, eli ei täällä pätsissä kauhean hyvin saa nukuttua.

Meillä on töissä aika pieni miehitys, alkuviikolla meitä oli kaksi työntekijää sekä johtaja paikalla. Nyt pomonkin jäätyä lomalle, meitä on kolme työntekijää toimistolla. Saadaan sulkea instituutti pariksi tunniksi lounastamisen ajaksi ja ollaankin käyty sushilla sekä burritoilla. Eilen tehtiin tomaatti-vuohenjuustokeittoa ahh nam! Ja hintana per naama alle 2 euroa jos vertaa Kokkikartanon neljään euroon. Käytiin myös erittäin virallisella lounastapaamisella suurlähetystön harjoittelijoiden kanssa krepeillä. Äiti ja iskä älkää huolestuko, tein omiin menoihini samanlaisen kirjanpito-excelin, jollaista rustailen töissä. Jos ulkona lounasaikaan syöminen maksaa 8 euroa, niin kai sitä välillä voi harrastaa.

En muista mitä muuta tullut tehtyä, uudet kalenterit tulee kauppoihin vasta elokuun puolella, joten elän elämää ilman fyysistä kalenteria, joka on melko mahdottomuus, mutta yritetään kärvistellä. Jos tossa neljän jälkeen pystyisi mennä Retiroon istuskelemaan varjoon, muuten säätiedotus näyttää taas ukkosen jälkeen normaalia +35.

P.S. Halukkaat (vai pitääkö pakottaa) sopikaa mun kanssa Skype-treffejä! Ihan parasta tulla töiden jälkeen kotiin ja syödä iltapalaa livenä Suomeen. Ainakaan vielä kämppikset ei ole kommentoinu suomeksi paasaamistani. Ei jaksa kaikille näpyttää viestejä vaan huutelen ääniviestejä ympäri kämppää ja katuja, joitain outoja katseita saa tietty aina.

P.P.S. Paljon keskustelua herättänyt tekstini Espanjan roskakulttuurista saa nyt jatkoa. Nimittäin työkaverini tiesi kertoa, että Madridissa liikkuu roskamafia! Eli jonkunlainen yksityisyrittäjä, joka tietää kaupungin roskakerääjien aikataulut ja kiertää heitä ennen hakemassa pahvit talteen. Ja myy niitä eteenpäin? En tiedä kenelle, luulen että asunnottomat eivät kyllä maksa majanaan käyttämistään pahveista. Voisin kutsua itseäni rappumme tämän hetkiseksi roskamafioosoksi, koska tämän reilun viikon kestäneen nakkimme aikana ainoastaan kerran Cesar-kämppikseni on vienyt roskasäiliöt ulos (pyytäessäni käskiessäni kun hän oli lähdössä ulos ja annettuani avaimet hänen käteensä). Noh, nämä on näitä ikuisia kämppis-juttuja, joiden kanssa on parempi vain elää kuin menettää hermonsa. Nyt jännitetään ketä ostaa seuraavat vessapaperit, kun viimeisestä rullasta on alle puolet jäljellä ja koska hajotan tytön kahvimukin, joka lojuu tiskialtaassa 24/7.

Besoooos,

Anastasia

Contenedores de basura

Kylläpäs tänne nyt tulee kirjoteltua. Mutta yks juttu mistä mun piti kertoa tulee tässä. Nimittäin perjantai-illalla kahdeksan aikoihin soi ovikello. Menin avaamaan, koska välillä kämppikset ei jaksa etsiä avaimiaan tai vuokraisäntä käy säätämässä soppareiden ja tyhjän huoneen kanssa. No nyt ovella oli joku tuntematon espanjalainen mies, joka kysyi tiedänkö mitä hänen kädessään olevalla avaimella tehdään. Vastasin kieltävästi, jonka jälkeen hän alkoi sotkottaa espanjaa niin jumalattomasti ja nopeasti. Sanoin etten nyt ihan ymmärtänyt, hän kysyi löytyykö asunnosta joku joka tietää, mitä avaimilla tehdään. Kävin huhuilemassa kämppisten huoneisiin (saadakseni lisäaikaa miettiä mitä perkelettä), vaikka tiesin ettei ketään muu ole kotona.

Tulin takaisin ovelle, joten mies alkoi selittää avainten syvällistä tarkoitusta. Roskikset kadulle ahaa! Täällä keskusta-alueella ainakin on mielenkiintoinen tapa säätä roskasäiliöiden kanssa. Vanhassa kämpässä en aina hiffanut, miten homma oikeasti toimii. Tiesin vain, että roskat voi viedä ulos vasta illalla noin klo 23, ja jos roskakori on täynnä, jätä roskat kadulle. Silloinen kämppikseni heitti välillä roskapussejamme parvekkeeltaan alas, joten en ajatellut siinä olevan sen enempää tähdellistä tarinaa, miten roskien vienti Espanjassa toimii.

Los roskasäiliöt

Tämä erittäin ystävällinen naapurin mieshenkilö kuitenkin avasi Espanjan roskafilosofian minulle. Saamallani avaimella siis haetaan rapullemme kuuluvat roskasäiliöt sisäpihalta ja viedään illalla kadulle. Joissain rapuissa tämän tekee portieeri, mutta meillä homma kuuluu joka kuukasi eri asunnon väelle. Tämä kuukausi osui meille ja kuun lopulla annamme avaimen vasemmalla puolella olevalle asunnolle, hieno kiertosysteemi. Joskus ihmettelinkin, miksi roskiksia ei näy ikinä päivällä, mutta illalla voi taas viedä roskat. Mysteeri selvisi! Nämä sitten tyhjennetään noin keskiyön aikana, ja aamulla roskikset pitää taas viedä takaisin sisäpihalle. Tiedä sitten, miksei roskikset voi olla ulkona 24/7...

Tämän lisäksi hommaan toi lisämausteen se, että ei niitä roskiksia nyt niin vaan joka päivä viedä ulos, vaan hommassa on olevinaan joku lisälogiikka. Nimittäin molemmat kaksi roskista viedään ma, ke ja pe mutta ti, to ja la viedään vain PUNAINEN ja sunnuntaina ei kumpaakaan. Tein tästä meille muistilapun.

Olen kyllä erittäin ylpeä, että miehen tätä selittäessä jopa ymmärsin häntä. Joskin hän halusi ensimmäisenä iltana mennä vielä yhdessä viemään roskikset, jotta varmasti asian laatu meni perille. Tällainen nakki siis osui täksi kuukaudeksi. Olen nyt virallisesti calle Francisco Silvela 22 roskavastaava, sillä kämppikseni eivät selvästikään suhtautuneet asiaan sillä vakavuudella, jolla mies minulle tämän viestin välitti.

Roskisten lisäksi sain myös töissä uuden kamun! Se suorastaan juoksi perässä ja huusi rapsutusta.

Sain myös vihdoin lähes kaikki paperit järjestykseen ja jotain tolkkua viimeisen 6 kk kirjanpitohommiin

Vielä loppukevennys:

Hasta luego, eh?
Annastiina

La organizadorita

Töissäkin on alkanut siis kivasti. Elämäni ensimmäinen toimistoduuni jihuu! En ymmärrä, miten tämä syvällä minussa asuva Järjestelijä-minä on taas herännyt, kun kotona se ei ikinä esiinny. Nyt esimerkiksi odotan että pääsen töihin, koska entiseltä harjottelijalta oli hommat jäänyt lievästi sanottuna kesken, ja haluan jo saada paperit ja tiedostot omaan järjestykseeni. Myös tunsin outoa lämmön tunnetta, kun työkaveri sanoi, että kesällä voisi käyttää aikaa toimiston siivoamiseen ja järjestelyyn kun on hiljaisempaa. Ja tänään heräsin siivoamaan mädäntyneeltä oksennukselta haisevaa jääkaappiamme, siis mitä! Systeri tunnistatko mua enää?? Toisaalta tuntemattomien ihmisten lika on kamalinta mitä tiedän, omasta paskasta nyt tietää mitä saa, mutta se muiden jätösten kanssa toimiminen.. Onneksi tukka on vaalentunut sen verran auringossa, ettei omat hiukset ole mustina viiruina kylppärissä, joka on top-5 inhokeissa edelleen kärjessä.

Vähän hauskempiin tunnelmiin, kävin kiertämässä tätä uutta naapurustoani. Aivan ihanaa seutua Salamancassa Manuel Becerra - Diego de León metropysäkkien lähistöllä. Kävi taas perinteiset ja löysin itseni jo koluamiltani kaduilta, joissa en tiennyt koskaan olleeni. Harmi kun nimimuisti on niin huono, ettei katujen nimet sano kartassa yhtään mitään. Eilen oli myös gay priden huipentuma, jopa google maps varoitteli tapahtumasta, johon oli arvioitu osallistuvan puolitoista miljoonaa ihmistä huh.

Pakkohan sinne oli sitten itsekin mennä pällistelemään. Onneksi tuntee kaupunkia sen verran, että osasi sijoittua paraatista Retiro-puiston puolelle. Sen läpi oli nimittäin helppo lähteä pois, sillä koko keskustan puoli oli aivan tukossa. Eikä paraatin läpi olisi uskaltanut lähteä yrittämään ilman kirjavaa leitä ja sateenkaari-lippua, jota vahva humalatila olisi tukenut.

Tänään vietin aikaani ja tyhjensin lompakkoani alennusmyynneissä. Seuraa erittäin erinomainen vinkki mennä juuri alkaneisiin aleihin miljoonakaupungissa; syrjässä keskustassa olevat kaupat siesta-aikaan sunnuntaina! Ei juurikaan tarvinnut jonottaa sovareihin tai kassalle. Ja tein ainoastaan järkiostoksia alhaiseen hintaan, tuplavoitto. Täällä kuumuudessa ei millään jaksa syödä saati alkaa tehdä ruokaa. Taivaan lahja onkin italialaiset kämppikset, jotka jotenkin aina sattuu keittämään liikaa pastaa ja itse pääsee osingoille. Vai onko niiden tapa vaan voittaa ihminen vatsan kautta puolelleen. Toimii ainakin mulle. Eikä täällä edes pysty kunnolla nukkumaan, sillä lämpötila pysyy melkein läpi yön +30 kieppeillä. Siesta on siis todella ansaittu käsite täällä etelässä ihmiset. On tätä blogia näköjään ihan hauska raapustella, vaikka tekstin taso on mitä sattuu välillä.

Stay tuned

Annastiina

Dálmata con manchas

Eli Madridissa, hassua. Vasta viikko sitten oli juhannus. Juhlinnat meni vähän matalavireisesti, koska melkein äkkilähtönä omaan tajuntaan tullut maanantain muutto Espanjaan painoi takaraivossa viikonloppuna. Onneksi pääsi kuitenkin viime hetkiksi veneelle suomalaisen luonnon ääreen ja legendaariseen RMJ:hin.

Tuleva pomo teeveessä juuri kun olin lähdössä lentokentälle hohoo

Nyt yhtä mutta eri tavalla onnellisena Madridissa omassa kimppakämpän huoneessa. Tämä asuntoasia varmaan eniten stressasi, sillä en todellakaan ollut sisäistänyt kuinka nopeasti aika menee. Ensin asuntomarkkinoilta sain vastaukseksi "olet liian ajoissa, ei me näitä asuntoja kuukautta etukäteen vuokrata" ja yhtäkkiä heräsin Raumalla kaverin lattialta festarien jälkeisenä lauantaiaamuna ja selasin idealista.comin (paikallinen tori.fi) paniikissa läpi lähettäen noin sata viestiä eri asunnoista. Onneksi kävi taas ilmeisen mieletön tuuri asunnon kanssa, ja peruinkin muut näytöt, sillä tämä vaikutti täydelliseltä ja se piti siis saada. Pienten kommunikaatio-ongelmien jälkeen (esim onko klo 9:00 illalla vai aamulla... Espanjassa käytetään myös 24 tuntista kelloa joten pääteltäköön siitä kuka oli oikeassa hmhmm) Pääsin katsomaan asuntoa tiistai-iltana ja sieltä nappasin täydellisen huoneen muiden neljän katselijan nenän edestä! Vuokra 380€ sisältäen kaiken, sijainti kaupungin hyvällä alueella Salamancassa ja puolen tunnin kävelyn tai kolmen metropysäkin päässä työpaikalta. Kaiken lisäksi kämppikset vaikuttaa mahtavilta ja lähikauppa Día on ihanan iso ja siisti eikä täynnä porukkaa niin kuin nämä Espanjan halpamarketit yleensä.

Kerrankin kuvat ei pettänyt, asunto näyttää ihan samalta livenäkin, joskin ympäri kämppää on vanhojen asukkaiden tavaroita, joita olen jo kovalla kädellä kantanut kadulle. Kämppiksiä mulla on kolme, jonka lisäksi yhteensä 55 neliöön on mahdutettu kaksi vessaa ja keittiö/olohuone. Verrataan siihen, että asun Turussa yksin 30 neliön asunnossa minimaalisen vessan kanssa.

Saapuessani maanantain pääsin pienen Starbucks-odottelun jälkeen vanhaan asuntooni vaihtoajoilta. Ai että calle Tetuán Solin keskusaukion vieressä! Ihanaa ja outoa nähdä vanhoja kämppiksiä. Ylpeydellä huomasin, että maahantuomani tiskiharja oli pitänyt pintansa sienen vierellä, sillä espanjalainen kämppikseni oli jopa itse mennyt ostamaan uuden tiskiharjan. Ja nykyisessä asunnossani on tiskikaappi, ollaan yhdessä ylpeitä Suomi-jutuista!

Ekat päivät meni näissä merkeissä, totutellen lämpötilamuutokseen ja ottaen arskaa. Täällä heräsi taas tämä piilevä rusketusvastaisuuteni. Suomessa on pakko ottaa parvekkeen lasin läpi aurinkoa heti kun se huhtikuussa näkyy, mutta täällä auringonotto ei ole millään tavalla in. Espanjalainen työkaverini on vitivalkoinen ja pelästyi kuinka punainen olen. Enkä edes oo vaan sopivan kullanruskea! Sama nainen laittoi poliisimestari-tyylisen hatun päähänsä astuessaan ulos, koska ei halua yhtään auringonsädettä. Mistäköhän kumpuaa ne Suomessa otsikoissa olleet ihosyöpä-tarinat..

Koitettiin myös italialaisen kämppikseni Cesarin kanssa arvuutella wifin salasanaa. En tiedä kuka jästipää tämän on keksinyt, ja kuka toinen jästipää ei ole sitä voinut vaihtaa. Puolen tunnin yrittämisen jälkeen italialaisen ohjeilla annoin puhelimeni hänelle ja hän sai sen heti oikein. Mutta näyttäähän noi kirjaimet ihan eriltä mitä mulle Litsan ala-asteella opetettiin.

Muuten ensimmäiset päivät on mennyt uusia kotikulmia kiertäessä, siivotessa asuntoa, ostaessa kotijuttuja. (Pitää varmaan ottaa toinen ruumalaukku palatessa kotiin, sen verran kivoja juttuja tuli ostettua ettei raaskisi jättää tänne, vaikka halpoja olikin. Toin myös Tetuánilta vanhan mukini tänne kun siellä se odotti hyllyllä palaamistani <3) Alkushokki on toki huomattavasti lievempi kuin viimeksi tänne muuttaessani, mutta ihanaa kun kotoa löytyy oman tyypistä juttuseuraa. Parasta onkin, että Cesar on italialainen mutta täällä espanjan kielikurssilla, joten hänen kanssa voin puhua rennosti pelkäämättä koko ajan virheitä, jotka hän kuitenkin osaa myös korjata. Espanjalainen kämppis taas on ottanut oikein professorin viran meitä kouluttaessa ja ojentaessa espanjan verbimuotojen kanssa ehhh... En edes tajunnut, kuinka paljon kämppikset vaikutti omaan viihtymiseen Tetuánin asunnossa, olihan ne ihan mukavia, mutta ei juurikaan omantyylisiä tyyppejä. Nyt sain niin paljon iloa pelkästään siitä, että espanjalainen keitti meille aamukahvit ja että pääsin italialaisen perheen Watsapp-puheluun mukaan! Tai sitten oon ite vaan jotenkin yksinkertainen.

En vaan käsitä tätä ruokavaliota, oliiviöljyä ja tonkasta sokeria

Eilen tehtiin ruokaa yhdessä ja katottiin 102 Dálmatas. Eikö dálmatas oo kiva sana! Kivempi ku dalmatialainen. Jotenkin ootan niin paljon, että tulis jo vieraita ja pääsisi testailemaan kaikkia ravintoloja ja baareja tällä alueella. Ensimmäiset tuleekin jo parin viikon päästä, kun työkaveri poikkeaa Espanja-Portugali reissullaan täällä, jee!

Hasta prontísimoo

Anastasia

Respiración artificial

Mitä, pitääkö tää blogi herättää eloon kun Madrid on taas conmigo?? Olin ajatellut kirjoittaa vielä huhtikuisesta Madridin reissusta viimeisen tekstin tähän blogiin, mutta se jäi näköjään luonnosvaihteeseen ja hyvä niin, koska nyt blogi saa ainakin jonkinlaisen jatkon. Ton etusivun yläkuvan olin näköjään hienosti vaihtanut. Suuren kysynnän, painostuksen ja tarjotun palkkion takia koitetaan nyt jotain hauskoja seikkailuja rustailla tänne, ettei jokaiselle kotijoukkojen edustajalle tarvitse erikseen selittää, koska olen tunnetusti laiska kertomaan omista asioistani oma-aloitteisesti. Ja olihan se ihan hauska lukea aika henkilökohtaisellakin tasolla Erasmus-aikojen säätämisistä.

Olin jotain kirjotellut ennen huhtikuun reissua, niin heitetään se nyt tähän jonkunlaiseks jatkon aluksi. Selasin vuoden tauon jälkeen ensimmäisen kerran tätä blogia kun tein opinnäytetyötäni eräässä nimeltä mainitsemattomassa kolmioleipä aka hernekeitto aka sinappifirmassa. Siellä tuli yleensä haaveiltua kaikesta muusta, sillä hetkellä nousussa oli Madrid. En muista mitä googlailin, jotain Madridiin liittyvää ja oma bloginihan sieltä hakutuloksissa ensimmäisenä tuli. Olin viimeiseen asti vältellyt lukemasta blogia, kuviakin oli välillä vaikea katsoa. Surun, pelon, ahdistuksen, järkytyksen ja masennuksen sijaan jäinkin omiin tarinoihini koukkuun, enkä laisinkaan siksi, että olen lahjakkaat runoilijan taitoni saanut kotikasvatuksena. Paras päätös kirjoittaa blogia noinkin henkilökohtaisesti.

Toinen asia jota pelkäsin ja yritin pakoilla oli Erasmuksen jälkeinen masennus. Toukokuussa Suomeen palatessa oli elämä mallillaan. Aurinko paistoi, kesä täynnä mukavia juhlia, eikä kaksi paskaduuniakaan häirinnyt levollista sieluani. Pelkäsin enemmän kesän jälkeistä aikaa, koulussa odotti vaihdon jälkeen rästiin jääneet opintopisteet ja muut viimeisen vuoden opinnot opinnäytetyö kirsikkana alkukevään uupumuskakkuun. Myös kaikki pelottelut tästä vaihto-oppilaan elämän jälkeisestä kulttuurishokista hirvitti. Yllätyksekseni en pysty edelleenkään määrittelemään tällaista jaksoa. Ehkä syyttäminen on mieletöntä perhettä ja ystäviä sekä tutan poikia, joiden avulla opintojen läpi rämmin. Oltiin kaikki samassa tilanteessa, vaihdon jälkeisiä opintopisteitä raapimassa kasaan Seppiksen onkaloissa. Samalla sai vertaistukea kun Suomen oloja verrattiin Saksaan, Brasiliaan, Hollantiin ja Kanadaan. En tiedä ketä se ulkomailla asuminen ei jollain tavalla muuttaisi, vähintään laajentaa sitä kuuluisaa perspektiiviä. Tulevaisuuden näkymät vaan tuntui välillä todella mustilta. Ihmismieli osaa onneksi todella taitavasti pyyhkiä muistista ikävät hetket.

Kolmas asia jota välttelin oli Madridiin palaaminen. Ellen alkoi puhua kesän jälkeen, että pakko päästä käymään vanhassa kotikaupungissa. Musta ajatus tuntui hirveältä, haavojen päällä oli edelleen laastarit. Oikeasti pelkäsin myös, että onnelliset ja iloiset Erasmus-muistot luo aivan liian suuret odotukset viikonloppulomalle täytettäviksi. Rohkeina tyttöinä varattiin lennot ja pystyin aloittaa uuden hypetyksen Madridia kohtaan.

En osaa edes erinomaisella sanavarastollani kuvailla, kuinka hassulta tuntui laskeutua Hel-Vantaatakin tutummalle kentälle Madiin voimatta kutsua sitä kodiksi. Kävellä tuttuja katuja ja käydä kotiovella pääsemättä sisään. Äärimmäisen hassua. Edelleen en myöskään osaa selittää, mikä tästä kaupungista tekee niin parhaan. Täällä pitää ehkä asua voidakseen tuntea sen taian ja kukoistuksen, iskällekin tiedoksi senkin rajan yli loikkaaja!

Noh tämä näinkin syvällinen tarina päätettäköön siihen, että täällä ollaan Madridin auringon alla tukahduttavassa lämmössä ja entistä onnellisempana päätöksestä tulla takaisin tähän maailman mahtavimpaan kapunkiin!

MAD te quiero como una loca!! <3
La Espanish alter ego Anastasia