tiistai 19. toukokuuta 2015

Ibiza

Torstaina oli viimeinen koulupäivä, mutta saavuinkin Pozueloon vain hengailemaan ulos. Toinen luokka oli tuonut kakun ja oluita luokkaan ja vetivät kaikki tunnit läskiksi. Oma luokkani rehellisesti ei vain mennyt tunneille, vaan ryypättiin koulun pihalla auton takakontista. En tiedä monta tuntia siinä vietettiin, ja opettajatkin liittyivät seuraan. Aika uskomaton meno, nä kyllä osaa kaikki ottaa rennosti vaikka koulun maine on muuten ylitiukka.




Perjantaina alkoi siis loma eli tenttiviikot, eka viikko oli mulla kuitenkin vapaa, joten hyvällä omatunnolla pakkailin reissukamat ja jätin Madridin hälinän hetkeksi. Yksi vaihtari sanoi, että tässä kaupungissa ei voi rentoutua vaikka ei olisi mitään ressattavaa, ja se tavallaan on totta. Raikas ilma ja tila hengittää on aika ehdottomia pään tyhjennykselle. Erasmus-urani viimeisen reissun kohde oli tietenkin Ibiza, missä treffattiin Ellun kanssa.

Oli aika luksusta päästä neljän tähden hotelliin, viime reissulla Barcelonassa nukuttiin 12 hengen hostellihuoneessa kerrossängyissä.. Perjantaina lähdettiin kiertämään kaupunkia ja käytiin syömässä turvallisesti Hard Rock Cafessa.





Perinteisesti en ollut taas ottanut mitään selvää reissukohteesta, mutta hotelllista saadulta kartalta bongattiin vanha kaupunki ja kierreltiin satamassa. Meillä oli hotelli siis Ibiza Townissa, joka on rauhallisempaa seutua eikä sitä biletyspuolta. Hienoja katuja ja mäellä sijaitsi joku linnoitus, mistä oli hienot näkymät, mutta satama-alue oli remontin alla eikä löytynyt kivoja kahviloita tai ravintoloita merinäkymällä. Meri oli nimittäin taas yksi reissun kohokohdista, miten sitä voikaan kaivata, vaikka Turussakin tulee aika harvoin mentyä oikeasti merenrannalle.







Illalla yritettiin mennä etsimään niitä kuuluisia klubeja ja bileitä, mutta kaupunki oli ihan kuollut, vaikka mielestäni oltiin aika espanjalaiseen aikaan liikkellä. Pacha on Madridissa asti kuuluisa klubi ja ajateltiin, että sen läheltä löytyisi muitakin baareja, mutta ei! Oltiin ilmeisesti todella off season aikaan liikkeellä, sillä 35 euron sisäänpääsyllä olisi päässyt tähän klubiin, jonka ulkopuolella jonotti keski-ikäisiä naisia tukka sekaisin ja sandaalit jalassa. Niimpä päädyttiin todella hämärään Veto-nimiseen pubiin.



Pacha!
Huomaa pelokas ilme istuessani tässä gaming tuolissa...

Seuraavan päivänä päätettiin hyvän hotelliaamupalan (<3) jälkeen lähteä saaren toiselle puolelle, jos siellä olisi enemmän meininkiä. Bussi oli aika kätevä ja nopea, vaikka bussiasemalta käveltiinkin aika lenkki etsien keskustaa. Rannalla oli joku leikkimielinen rugby-turnaus hiekalla ja musiikit ja meiningit. Baarejakin löytyi enemmän, mutta niin löytyi myös katkaravun värisiä pöhöttyneitä brittejä. Kahlattiin rantaa pitkin ja istuttiin smoothieilla. Rannasta lähti veneajeluita, ja koska tämäkin kylä oli pian nähty, hypättiin tälläiseen paattiin ja käytiin jossain pienemmässä kylässä syömässä.





Sunnuntaiaamulla lähdettiin Madridiin eri lennoilla, ja kestikin vähän kauemmin löytää toisemme, kun toinen lento laskeutui nelosterminaaliin ja toinen ykköseen. Kiireellä yritin ohjata meidät keskustaan, koska oltiin menossa muiden vaihtareiden kanssa katsomaan korispeliä parin tunnin päästä. Hienosti kuitenkin eksytin itsemme, koska olen nelosterminaalin lentokenttäjunaa käyttänyt vain kerran, mutta eikun taksi alle ja parilla eurolla kotiin. Sopivasti ehdittiin peliinkin pari minuuttia ennen pallon nousua. Hyvä peli valittiinkin sillä Madrid alkujohdosta huolimatta peli tasoittui ja voittopiste tehtiin viimeisillä sekunneilla.



Oltiin aika päät pyörällä muutaman tunnin yöunien ja ympäriinsä juoksentelun jälkeen, joten otettiin loppupäivä rennosti vähän shopaillen, Retirossa hengaillen ja illalla 100 Montaditoksen terassilla chillaillen.

Maanantaina lähdin vetämään viimeistä turistiopaskierrostani Madridissa yhyy! Mut saa pyytää kyllä mukaan jos joku aikoo reissata Madridiin, on tullut muutama vierailija tutustutettua kaupunkiin toivottavasti kohtalaisin tuloksin.




Piti sitä itekin olla vähän turistina. Kuninkaanlinnassa tapahtui taas jotain, kaksi lippua salossa tarkoittaa, että kuningas itse on paikalla. Piha-alueelle ei päässyt, ja joku reportteri teki juttua. Ei näissä tapahtumissa voi täällä millään pysyä perässä. Totta kai turistikierros päätty Oveniin, jossa syötiin rauhassa pitkän kaavan mukaan.



Hehheh
Tiistaina kävin saattamassa vieraani kotimatkalle, ja palasin itse arkeen eli ruskettamisen pariin.

Me gusta el sol
Annastiina

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Barcelona

Mua syytettiin jo blogitauosta, joten yritetään nyt kirjotella jotain parin viikon takaisista tapahtumista. Motivaatioon on saattanut vaikuttaa se, että sain jo ointopisteet tästä vaihtoraportistani tai se, että en ole hirveästi paikallaan istunut. Tämän viikonlopun pysyin Madridissa, mikä oli kämppiksilleni suuri yllätys ilmeisesti.

Joka tapauksessa vappuna lähdettiin Barcelonaan perinteisellä vaihtaripoppoolla. Vuokrattiin kaksi autoa ja tietysti lähdössä oli pientä ongelmaa, kun yhtää reissaajaa ei saatu kiinni. Parin tunnin sähläilyn ja ihmettelyn jälkeen oltiin kuitenkin kaikki suuntaamassa kohti itärannikkoa.


Olin superinnoissani ajamisesta, enemmän kuin reissusta muuten hehe. Pysähdyttiin pariin kertaan huoltsikoilla ja kuunneltiin espanja-musaa eikä edes eksytty pahasti. Autokin oli ihan priima Pösö ja löydettiin vakionopeudensäädin, joka helpotti niin että ajelin koko matkan Madridista Barcelonaan. Barcelonan keskustassa pyörittiin vähän aikaa kuusikaistaisessa liikenneympyrässä, mutta koko edestakaisella matkalla ei ketään edes meinannut osua eikä töötännyt, mikä tässä maassa on aika saavutus! Maisemat motarilla oli aika huikeat ja Madridin vuorilta laskeuduttiin aika jyrkkiäkin alamäkiä välillä.






En muista enää mitä tehtiin mikäkin päivä, mutta kierrettiin kaikki turistihommat ja nähtävyydet hyvässä kelissä ja porukassa. Toimin koko reissun ajan perinteisen paperikartan lukijana ja pientä turhautumista muiden vittuiluista lukuunottamatta homma oli ihan hauskaa ja oppi tuntemaan kaupunkia paremmin, kun viime visiitillä Barcelonassa vain mökötin äitin perässä haha.









Katedraalin pihalla oli joku orkesteri-tanssiesitys, ihanat mammat ja pappat siellä nosteli jalkaa.



Pojat kävi uimassa, kun itse värisin villatakin alla. Ihme vilukissa musta on täällä tullut, kai sitä ihminen on vähän vaihtolämpöinen ja tottuu tällasiin Etelän keleihin. Rantapäivänä ei meinaan ollut niin lämmin kuin seuraavana päivänä, jolloin lämpö nousi varmaan yli kolmenkymmenen.


Käytiin pörssibaarissa, jossa juomien hinnat nousi ja laski sen mukaan kun niitä tilattiin. Kuskit lähti ajoissa nukkumaan, mutta muut jatkoi menoa aamuyöhön. Sunnuntaina luovutettiin hostellihuone, heitettiin kamat autoon ja ajettiin Park Güelliin. Siinäkin matkalla eksyttiin vähän ja ajettiin superkapeita ja -jyrkkiä katuja edes takas. Löydettiin kuitenkin parkkipaikat suht läheltä puistoa ja päästiin ulkopuolelta ihmettelemään, koska lippuja oli vapaana vasta illalle.







  


Käytiin syömässä ja lähdettiin ajelemaan Madridiin peräkanaa. Perjantai oli pyhä ja pitkän viikonlopun takia paluumatkalla oli ruuhkaa. Seistiin motarilla paikallaan välillä, mutta oikeat ongelmat alkoi vasta Madridissa. Käytiin tankkaamassa, joka oli aika mielenkiintoinen kokemus. Muutaman ystävällisen henkilön avustuksella ymmärsin, että jos haluaa tankata auton täyteen, täytyy tiskille jättää joku pantti. Täällähän tankkaus on edelleen niin vanhanaikaista, että maksu hoidetaan tiskille. Ensin siis piti käydä tiskillä kertomassa missä auto on, mitä litkua haluaa tankata ja kuinka paljon. Sen jälkeen äijä avaa tankkauspisteen ja pitää juosta tankkaamaan. Sen jälkeen mennään takaisin jonottamaan ja maksamaan.

Toinen ongelma oli, että mulla eikä kellään muullakaan ollut hajuakaan mistä oltiin vuokra-autolla lähdetty huristelemaan. Hertzin toimisto sijaitsi Atochan juna-aseman sisällä, mutta auto haettiin jostai parkkipaikan takaa. Taas pyörittiin kuusikaistaisessa liikenneympyrässä ja ajettiin yksikaistaisia katuja edes takas. Kuuden tunnin ajelun jälkeen mun pää löi aika tyhjää ja keskittyminen oli nolla. Loputtoman ajan jälkeen löydettiin oikea paikka ja päästiin kotiin nukkumaan.

Vielä olis yks matkakertomus kirjaamatta, mutta nyt pitää varmaan alotella lukemaan huomiseen tenttiin.

Ciao
Annastiina