Estudiante

Alan varmaan kohta itsekin käyttää tätä e-kieltä. Englantia puhuessaan espanjalaiset lisäävät aina een ässällä alkavien sanojen eteen. Ihan ymmärrettävää, koska study=estudiar, strategy=estrategia, salad=ensalada, special=especial ja ihan vaan Spain=España! Sen lisäksi suomen "ööö" on "EEEEEHHH" ja tätä käytetään paljon ja kovaa, varsinkin kun puhutaan englantia. Piti siis kertoa itsestäni opiskelijana eli student eli estudiante.

Tosiaan täällä opikelijavaihdossa pitää opiskellaki, tuli vähän yllätyksenä. Itselläni on onneksi vain kaksi lopputenttiä ensi viikolla, vähemmän onnekkaimmilla on viisi. Vihaan pänttäämistä ja ulkoa opettelua, kuuntelen mielelläni jos joku selittää jostain mielenkiintoisesta ja ymmärrän asian. Täällä tunneilla on lähinnä koittanut erottaa merkitykselliset sanat EEEEHH:n välistä ja pohtia opettajan sanavalintojen tarkoitusta. Nyt siis olen ihan tosissani joutunut hokemaan kalaa haukena. Parin viime viikon dilemma perjantain kokeesta myös selvisi, kun kävin kv-toimistossa ja asiassa oli kuulemma vain tapahtunut väärinkäsitys. En edelleenkään tiedä kuka oli ymmärtänyt väärin ja mitä, mutta opettaja olikin ihan yhteistyöhaluinen, samoin Javier-koordinaattori. Ota näistä selvää.

Kämpässämme on nyt jo viikon ollut lukupiirimeininki, johon itsekin liityin pari päivää sitten. Kaikki lukevat omissa huoneissaan, kunnes joku menee keittiöön kokkaamaan, ja muut seuraavat perässä. Tehdään ruokaa ja syödään pyjamat päällä, kunnes kaikki menevät takaisin huoneisiinsa. Kohta kokoonnutaan välipalalle ja syödään Nutellaa olkkarissa, koska kukaan ei jaksa lukea. Takaisin huoneisiin samoissa pyjamoissa. Tässä välissä käyn itse yleensä ulkona, jonka jälkeen luovutan lukemisen ja teen jotain järkevämpää, mutta kämppikseni jatkavat. Yksi oli kutsunut aivoriihen luokkakavereistaan ja he lukivat kolmeen asti yöllä! Olen myös kuullut vaihtareitten tarinoita parin tunnin yöunista opiskelun takia. Jääkaappimme on täynnä RedBulleja ja luokkalaisemme käyvät tuplasti useammin tupakalla lukukauden lopun lähestyessä. Itselleni tämä toiminta ei avaudu. Olen ehkä liikkunut väärissä piireissä, mutta ei mun tietääkseni Suomessa opiskelu kauhean usein mene tähän pisteeseen, vaikka Pisa-tutkimuksissa kuinka korkealla ollaan!

Viikon päästä tähän aikaan olen jo toivottavasti saunomassa <3 Viimeiset pänttäykset siis, ja odotetulle joululomalle!

Beuna suerte
Annastiina

Inmaculada Concepción

eli hyvää tahrattoman sikiämisen päivää! Ei mitään hajua, mitä tämänpäiväinen pyhä tarkoittaa, jos suoraa käännöstä ei lasketa. Madrid on kuitenkin Espanjan joulukaupunki, ja tänä viikonloppuna kylä oli täynnä espanjalaisia ympäri maata. Yksi yleinen juhlimistapa oli hassut hatut, eli jengi kulki kaduilla joulukuuset ja muut härpäkkeet päässä. Varmaan joku virallinen pikkujouluviikonloppu.

Lauantaina tehtiin tosiaan suomalaista ruokaa ja yritettiin katsoa Linnan juhlia, mutta muu juhlaväki halusi jostain syystä katsoa mielummin Liloa ja Stitchiä. Ruoka kuulemma maistui, vaikka perunamuusi oli liisteriä ja lihapullat mauttomia. Ruokailun pelasti kuitenkin uusi italialainen tuttavuus, jolla oli hyvin paljon järkevää ja mielenkiintoista sanottavaa. Ei häntä edes tunnistanut italialaiseksi punertavan tukan, brittiaksentin ja Italian kritisoinnin takaa.

Illalla pidettiin pienet kotibileet täällä käytäväkämpässämme. Juhla-aika oli espanjalaisittain 23-02, jonka jälkeen yksi huoneessaan koko illan istunut espanjalainen kämppiksemme tuli yöpuvussaan hätistämään meidät pihalle.. Ehdin kuitenkin käydä päivän toisen poliittis-uskonnollisen keskustelun tällä kertaa hollantilaisten kanssa. Hyviä tyyppejä, tiesivät jopa Suomesta jotain sekä omaavat yhtä huonon ja mustan huumorintajun! Suomen itsenäisyyspäivä sai myös enemmän huomiota heidän kannatushuutojensa kautta. Erikoista oli se, miksi me suomalaiset emme kulkeneet Suomen lippu olalla Maamme-laulua hoilaten. Kun kerroin, että koko Suomen kansa istuu varmaan edelleen kotisohvillaan katsomassa kun pieni porukka syö ja seurustelee telkkarissa, he taisivat ymmärtää korrektin juhlatyylini syyn.

Mentiin johonkin hulluun tekno-klubiin

Tuli myös käytyä ensimmäistä kertaa täällä afterpartyissä. Tosiaan klo 6 kiinni menevien baarien jälkeen aukeaa toiset baarit jatkobileille. Kotona olin puoli kahdeksan aikaan ja seuraavat kaksi päivää meni enemmän tai vielä enemmän silmät ristissä, hmm. Ei sitä vaan jaksa enää niinku abiviikolla.

Itselleni on herännyt tyytyväisiä olotiloja, kun osa vaihtareista on kehittänyt stressin kotiinlähdöstä. Melkein kaikki ovat siis lähdössä lopullisesti ensi viikon viikonloppuna heti tenttien jälkeen. Ja koska tenttejä on suurimmalle osalle kasaantunut kuusi viimeiselle viikolle, ei kaupungista ehdi enää juurikaan nauttia, ja paljon on jäänyt to-do -listalta tekemättä. Itse odotan jo Suomeen pääsyä, ja toisaalta sitä fiilistä, että kaipaan tätä paikkaa kotina ja lopulta pääsen takaisin. Jihuu! 

Hasta pronto
Annastiina

La espuma

Olen saanut keskustella eri kansalaisuuksien kanssa sen verran täällä, että on muodostunut melko kattavan kuva siitä, mitä Suomi ja suomalaisuus tarkoittaa. Lähinnä siis espanjalaisten mielipiteitä pohjolasta.

1. PIMEÄÄ!! Jokaikinen kerta, kun olen kertonut olevani Suomesta, saan vastauksen "Mutta eikö siellä ole tosi pimeää?" On ja on, on myös kylmää mutta se on jo varmaan niin itsestäänselvyys, että pimeys-kortti vedetään huomattavasti useammin.

2. No se kylmyys. "-20 astetta?!!? Hostias, miten pysytte hengissä??" Uskomatonta, että jään päällä voi kävellä ja jopa ajaa autoa, ja miten me muka tunnistetaan toisemme huivi-pipo viritelmien välistä. Nenäkarvojen jäätyminen on osoittautunut hyvin huvittavaksi asiaksi.

3. Suomalaisten tiedetään puhuvan hyvää englantia, ja muutenkin olemme yleissivistyneitä. Vastapainoksi ajatellaan, että olemme ylimielisiä ja ajattelemme Espanjaa ja Italiaa epäonnistujina. Olen kuitenkin solidaarisesti kertonut, että taloustilanteemme on joidenkin lähteiden mukaan tällä hetkellä samassa jamassa Italian kanssa.

4. Myös sosiaalipalvelut ja terveydenhuolto tiedetään toimivaksi. Kerran pubissa mennessäni vessaan ohikulkija kysyi mistä olen. Takaisin tullessani sain kuorossa huudon "paras terveydenhuolto, paras koulutus, paras hallintojärjestelmä".

5. Yksi luokkalaisemme on jopa vieraillut Rovaniemellä, mutta ei törmännyt pukkiin. Muuten Joulupukkia ei täällä liitetä ainakaan minuun.

6. Suomen kieli on monelle mysteeri. Kämppikseni kutsuu sitä pingviinien kieleksi. Moimoi. Pesen pyykkiä.

Aurinko. Ei muuta.

Voisin tehdä toisenkin yhtä hyvän luettelon arkisista tavoista, joita olen jäänyt pohtimaan.

Liikenne 
Autoillessa ei niinkään noudateta kaikkia asfalttiin piirrettyjä viivoja tai liikennemerkkiä, kunhan mennään sulavasti eteenpäin. Naarmuja ei myöskään pelätä, lähes jokaisessa autossa näkyy joku vaurio ja taskuparkkeja vääntäessä olisi poikkeus tehdä se tönäisemättä toista autoa, vaikka tilaa olisi monta metriä ylimääräistä. Jalankulkijoille tilaa annetaan kuitenkin aina, jos vain vilkaisetkin tien suuntaan niin autot pysähtyvät, ilman suojatietäkin.

Ruoka
Ensinnäkin ruokarytmi on käänteinen, ja valitettavasti olen itsekin omaksunut tämän. Söin juuri päivälliseni klo 22.30.. Aamupalasta pidän kuitenkin kiinni (vaikka välillä syön sen lounaaksi), ei päivä vaan lähde käyntiin ilman puuroa ja kahvia. Kämppisteni aamupala on esimerkiksi kaakaota ja kova paahtoleipä marmeladilla. Rytmin lisäksi ruoka-aineet ovat varsin erilaisia. Edes erikoisruokakaupoista ei löydy raejuustoa, rahkaa, viiliä, mehukeittoa tai ruokakermaa, rasvatonta ja sokeritonta jogurttiakin saa hetken metsästää. Vastapainoksi jokaisesta kaupasta löytyy hyllyittäin ilmakuivattua kinkkua eli jamón serranoa, valmiiksi viipailoituja juustoja, äyriäisiä, säilykkeitä, maitoa lämpimässä, reunattomia paahtoleipiä, salaattipusseja, halpoja vihanneksia ja hedelmiä. Ja tonnikala maistuu huomattavasti paremmalta!

Ravintolat
on aina täynnä. Mikä viikonpäivä vaan, Madridin ravintolat ja tabernat täyttyvät klo 21 eteenpäin. Tyypillinen näky on kaksi keski-ikäistä pariskuntaa tapaksilla. Ravintolakulttuuri painottuu enemmänkin sosiaaliseen kanssakäymiseen, eikä koko iltana välttämättä juoda kuin muutama pieni olut tai viini ja tapasleipä. Olutta juodaan ruoka- tai seurustelujuomana esimerkiksi lounaalla tai koulumme kahvilassa. Viinipulloissa ei muuten käytetä ikinä kierrekorkkia! Jopa 90 sentin halpaviinissä on ihan korkkikorkki. En tiedä ketä sekin hyödyttää, sillä näiden euron pullojen korkit riikkontuvat ja lopuksi viiniä saa siivilöidä juomakelpoiseksi.

Löysin Retiron puistosta mahtavan kirjaston lukusalin. Noi lasikopit!


Kieli
Espanjalaiset eivät yleisesti ottaen osaa kovin hyvin englantia, ja Madrid vaikuttaisi olevan tämän kaiken pesäke. Jokaisessa muussa vierailemassani kaupungissa kieli vaihdetaan aika nopeasti englantiin, kun huomataan että puhumme keskenämme jotain muuta kieltä (ei siksi, että espanjastani kuuluisi ei-natiivius). Eräs etelä-espanjalainen valaisi minua kertomalla, että pienemmissä kaupungeissa halutaan oppia englantia, jotta voi lähteä maailmalle. Madridilaiset haluavat pysyä täällä, tai korkeintaan lomailla jossain muussa espanjankielisessä kaupungissa/maassa. Silti on mielestäni hullua, että turistitoimistossa toinen oppaista ei puhunut englantia. Tosin suurin osa Madridin turisteista onkin espanjalaisia. Mutta madridilaiset puhuvat oppimisen kannalta ihanteellista espanjaa, sillä heillä ei ole erikoista murretta ja kaikki loppuäänteetkin äännetään oikeasti.

Pukeutuminen
Olen tullut siihen tulokseen, että pakkanen on näille niin absurdi käsite, koska espanjalaiset eivät osaa pukeutua! Voisin laskea yhden käden sormin sormikkaat, joita olen täällä nähnyt. Huivejakaan ei juuri tule vastaan, vaan toppatakissa kävellään kaula ja nilkat paljaana. Lämpötila on täällä kuitenkin aamuisin alle +5 asteen. Espanjalaiset pukeutuvat kuitenkin hyvin siististi, naiset käyttävät paljon korkkareita ja miehet pukuja. Nuorillakaan ei juuri näy rikkinäisiä housuja, vaikka ne muodissa olisivatkin.

Vartalomalli
Haha, mun silmissä espanjalaiset on lyhyitä ja lihaksittomia. Jotkut mammat on varmaan kolme päätä mua lyhyempiä! Eikä täällä tosiaan ole minkäänlaista bodaus-buumia. Ei edes lenkkipuistoissa tai salilla näy sellaisia Michelin-ukkoja kuin Suomessa nykyään. Tietenkin kun ihmisiä on viisi miljoonaa, niin tällainen yleistys on typerää, mutta yleisesti ottaen espanjalaiset ovat mielestäni hoikkia, muttei urheilullisia eli ns. laiha-läskejä. Oikeasti näille pitäisi mielestäni pitää joukkokolesterolimittaus.

Karhu ja mansikkapuu, Madridin vaakuna ja yleinen tapaamispaikka Puerta del Solilla

Huomenna kämppikseni ovat kutsuneet tänne noin 30 henkeä viettämään iltaa. Saan siis harjaannuttaa espanjaani! Sitä ennen kuitenkin pääsen osingoille, kun pari suomalaista tekee suomalaista ruokaa kämppiksilleen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Sunnuntaina pidetään Suomi-tyttöjen kanssa pikkujoulut, koska maanantai on pyhä, jee. Torstaikin oli vapaa koulusta, koska ESIC täytti vuosia. Postaustahti kiihtyy kun kouluhommat kasaantuu. Mutta KOLME koulupäivää jäljellä aaaaaah!! 

Ja viimeiseksi viikoksi mulle taisi jäädä vain yksi tentti, koska edellisen postauksen tarina sai jatkoa seuraavana päivänä, kun kv-sihteeri ilmoitti, että koulun koordinaattori ei suostu järjestämään toista tenttipäivää. En ole vielä päättänyt jaksanko mennä sinne uudestaan riehumaan ensi viikolla, fiiliksen mukaan!

Hasta luego
Annastiina

Los españoles

Espanjahan on järjettömän byrokratian ja paperitaistelun maa. Kelan jonot Suomessa eivät ole mitään siihen verrattuna, miten kauan ihmiset täällä jonottavat ja lopulta odottavat tiskillä kun tuhottoman hidas palveluhaluton henkilö hoitaa asiaa. Plus Suomessa lähes kaiken pystyy hoitamaan netissä tai puhelinsoitolla. Kaikki kämppikseni täällä maksavat edelleen vuokransa käteisellä. 

Olen jo ehtinyt tottua tähän asioiden hoitamisen vaikeuteen ja informaatiokatkoksiin, ja uskoin tietäväni jo edes kouluasioiden suhteen, miten homma toimii. Ongelmana on nyt pari viikkoa ollut vaihtareiden koepäivät. Meille luvattiin heti alussa, että haluaville järjestetään kokeet ennen joulua, normaalisti toinen tenttiviikko olisi vasta tammikuussa. Eihän asia näin helposti tietenkään mennyt, vaan koepäivät ilmoitti joku ylempi taho, kenelle tätä "sopimusta" (yleistä käytäntöä) ei kukaan ollut kertonut tai he eivät halunneet sitä huomioida. Koulun kansainvälisestä toimistosta tuli jokaiselle vaihtarille sähköposti, että tässä ovat koepäivät ja niiden vaihtamiseen tarvitaan virallista sertifikaatiota, leimaa, allekirjoitusta, todistajanlausuntoa..

Olin mennyt varaaman lennon Suomeen perjantaiaamulle, koska meillä ei ole koulua perjantaisin. Kuitenkin yksi koe oli merkattu tälle perjantaille klo 19.30. Kysyin asiasta opettajalta, joka on onneksi rennoin opettajamme. Hän nosti kädet ilmaan, ei hänellä ole valtuuksia päättää omaa koepäiväänsä, ja ohjasi minut yhdelle laitoksen sihteereistä. Mies ei puhu englantia, eikä suostu puhumaan espanjaa niin, että ymmärtäisin missä lause vaihtuu. Lähetän sähköpostia kv-toimistoon, jossa ei ikinä ole ketään fyysisesti paikalla. He pyytävät ystävällisesti sopimaan opettajan kanssa koepäivän ja ilmoittamaan sen sitten kv-toimistoon.

Seuraavalla tunnilla osaan jo valmistautua henkisesti taisteluun. Opettajamme Adhd, iso mies pojan mielikuvituksella, poukkoilee juttelemassa jokaiselle vastaantulijalle käytävällä matkalla luokkaamme, jonka ovella olen häntä vastassa. Sanon, että minulla on kysymys kokeesta. "Minulla on sinulle vastaus", hän vastaa. Selvä, asiasta tulee hankala, sillä vastapuoli luulee myös olevansa oikeassa. Ahdh nauraa, että tuli juuri kv-toimistosta ja kertoo uudestaan, kuinka minun pitää mennä juttelemaan Javierille (englantia puhumaton nopeasanainen sihteeri). Kerron saamastani sähköpostista ja pian juoksen Ahdh:n perässä kv-toimistoon. Kv-henkilö Antonio, joka on merkattu kaikkiin lomakkeisiin, mutta ei ikinä ole itse hoitamassa asioita tai vastaamassa sähköposteihin, istuu silmät selällään toimiston suojasermin takana.

Alan selittää asiaa, Adhd puhuu päälle, Antonio puree kynsiään. Antonio kertoo minulle saman kuin sähköpostissa, ja luon Adhd:een merkitseviä katseita, mutta hän alkaa puhua Javierista. Kysyn Antoniolta pitääkö minun puhua Javierille. "Sí sí." Alan kaivaa puhelimesta Antonion sihteerin (koulun oppilas) lähettämää mailia. "Niin tai toinen vaihtoehto on vain sopia opettajan kanssa päivämäärä." Adhd ei ymmärrä, että puhutaan hänestä. Kysyn sopiiko hänelle maanantai. Alkaa huuto, että kokeita järjestetään vain koeviikolla. Kuuntelen hetken, ja kerron tarkoittavani koeviikon ensimmäistä maanantaita. Hiljaisuus. "Ei tämä asia minulle kuulu, siellä on joku muu kuitenkin valvomassa", kertoo Adhd ja lähtee painelemaan ovea kohti. Hetki keskustellaan vielä, kenen pitää nyt puhua ja kenelle. Lopputuloksena olisin saanut päättää itselleni sopivan koeajan, ja laittaa sen sähköpostilla Antonion sihteerille. Marssin ulos, Antonio huutaa perään: "Lähetähän se sähköposti nyt pian kun tässä asiassa ollaan jo aika myöhässä!!" Lähetän yksivirkkeisen mailin puhelimella kävellessäni luokkaan, jossa Adhd pauhaa olevansa myöhässä, koska oli ongelmia erään oppilaan kanssa.

Pinna täällä kasvaa jos ei muuta. Sisäinen oikeuksien puolustajani, jonka äitinikin huomasi vasta muutama vuosi sitten, on myös päässyt valloilleen. Tämän tarinan opetus oli, ettei tässä touhussa ole välillä mitään järkeä. Lisäksi näissä tilanteissa kukaan ei edes yritä edesauttaa asian ratkaisemista. Saman temperamentin huomaa ryhmätöissä, päätöksenteko kestää huomattavasti kauemmin, kun kumpikaan osapuoli ei kuuntele toista eikä myönnytyksiä tehdä millin vertaa.

Toisaalta nämä ihmiset ovat todella sympaattisia. Adhd:kin on ainoa opettaja joka kysyy, onko kaikki hyvin uudessa maassa ja pysähtyy käytävällä taputtamaan selkää. Viime tunnilla eräs tyttö pyysi purkkaa, ja annoin hänelle Jenkki sweetmint pussini (parasta purkkaa ikinä!). Seuraavalla tunnilla hän kysyi, voisinko tuoda tätä ihmeellistä purkkaa Suomesta, hän maksaa kyllä. Toin hänelle seuraavalla tunnilla uuden pussin, joita olin saanut läksijäislahjaksi muutaman, hehe. Hän alkoi kaivaa lompakkoaan, ja kerroin sen olevan lahja Suomen vientitaloudelta. Hän nousi halaamaan minua, ja alkoi selittää muillekin, kuinka ihmeellistä tämä purkka on. Eli nyt pikapostilla äiti lisää tätä purkkaa ja Jenkki maailmalle!

Vaikka aina keskustelu ei mene suomalaisen rationaalisen kaavan mukaan, täällä sentään keskustellaan! Pubeissa joku tulee aina kysymään, mistä olen kotoisin ja ovat ihmeissään suomalaisuudesta. Jonottaessa joku aloittaa aina keskustelun, eikä se lopu siihen toteamukseen, että onpa pitkä jono. Nämä tosin viettävät varmaan puolet elämästään jonossa, joten siinä on hyvää aikaa luoda ystävyyssuhteita. Kämppikseni on selittänyt kaveristaan, joka oli Lappeenrannassa vaihdossa ja haluaisi nähdä minut. Viime perjantaina olimme kävelemässä suomalaisten vaihtareitten kanssa kadulla, kun ryhmä vastaantulevia poikia alkaa huutaa Morjenstaa. He olivat olleet vaihdossa Suomessa muutama vuosi sitten, ja viettivät viikonloppua vanhalla Erasmus-porukalla. Kotona kerroin tästä kämppikselleni, ja muutaman viestin jälkeen selvisi, että hänen kaverinsa oli ollut juuri siinä porukassa.

The Joulukuusi

Kuvituksena Madridin mielestäni hyvin rumat jouluvalot. Mutta kuulemma tällaiset kirjavat jouluvalot ovat muissakin Etelä-Euroopan maissa hyvin tavallisia, Suomessa kun keskustelua herättää jo naapurin punaiset parvekevalot. Kotimaarakkaus on kyllä herännyt mussakin, varsinkin nyt joulua odotellessa. Eikä äiti yhtään helpottanut tätä tuskaisaa odottelua lähettämällä supisuomalisen paketin postissa, eikä sisko lähettämällä kuvia ainoasta oikeasta Joulukuusesta. 19.12. tule pian! Mieluiten lumen kanssa.

Puuroa ja suklaata,
Annastiina

Mi visitante

Viikko sitten kävin hakemassa Bajarasin kentältä kiljuvan tyypin. Metrolle suunnatessamme pari suomalaista kysyi, tiedämmekö miten keskustaan pääsee. Rehvakkaasti kerroin asuvani täällä, ja pian olin vastuussa kahden ventovieraan lomanaloituksen sujuvuudesta. Matkalla ilmeni, että nämä naiset olivat myös Turusta. "Taino emmä varsinaisest Turust oo vaa siit vierest Kaarinast tai oikeestaa sellasest paikast ku Littoinen." Ei kuitenkaan samassa talossa olla ilmeisesti koskaan asuttu.

Ensimmäisenä iltana lähdettiin heti yhden kämppikseni kanssa tapaksille ja tsekkaamaan muutama baari/pubi/klubi. Tasapainoksi pidettiin seuraavana iltana koti-ilta Putouksen parissa. Ihanaa kun kämpillä oli kerrankin ihminen joka puhuu sun kieltä, ymmärtää sun huumorin ja tietää että nälkäkiukun kanssa ei pelleillä! Toisena päivänä lähdettiin viideksi tunniksi ostoskeskukseen, ja illalla kattoterassille, jonne pääsen aina fiilistelemään vieraideni kustannuksella, hehe.

Maanantaina käytiin San Miguelin kauppahallissa syömässä ja ihailemassa kaikennäköisiä kakkuja. Calle Mayorin katu on myös täynnä leipomoita ja ikkunasyömistä voi harrastaa monen korttelin ajan. Aloimmekin pohtia, josko espanjalaisen hoikkuuden salaisuus on överimakeat kakut. Riittää että niitä katsoo ja haistaa, niin makeanhimo on täytetty. Aamupalakahvilassa vertailimme paikallisten päivänaloitusta leivoksella, croisantilla tai muulla rinkulalla. Omilta tarjottimiltamme löytyi foccaciaa, tuoremehua, kahvia ja brownie..

Kanttiksia!

Keskiviikkona käytiin kuninkaanlinnassa, sisäänpääsy on nyt talvikaudella ilmainen joka päivä 16-18. Olihan se ihan näkemisen arvoinen, mutta kyllä huoneet oli alle tunnissa kierretty. Linnassa järjestetään edelleen kuninkaallisten tilaisuuksia, ja jos katolla näkyy kaksi Espanjan lippua, on kuningaspari paikalla. Juan Carlosin luovuttua kruunustaan kesäkuussa, uuden kuninkaan juhlallisuudet järjestettiin täällä.

Kuninkaanlinnalta kävelimme Templo de Debodille, jossa aurinko oli juuri laskemassa. Täällä on nyt pientä ruskaa havaittavissa. Samaan aikaan jouluvaloja sytytellään.

Jouluvalojen lisäksi lähestyvästä pyhästä kertoo jouluarpojen myynti. Loteria de Navidad lukee joka paikassa, kadut ovat piukassa arpamyyjiä, tavaratalojen sisäänkäynneille on pystytetty kojuja ja mainoksia on jokaisessa bussissa ja kaupassa. Lottoon myydään ilmeisesti rajoitettu määrä arpoja, koska jono erääseen arpaliikkeeseen on ollut aina kadulle asti, mutta nyt se jatkuu lähes yhden kadun päästä päähän. Tai ehkä tästä tietystä liikkeestä oli viime vuoden voittaja ostanut arpansa. Myyntipisteet myyvät yleensä vain paria eri arpanumeroa, ja jos koko kylä käy ostamassa arpansa samasta kojusta, rikastuu koko naapurusto voiton osuessa tähän numerosarjaan. Potti voi olla jopa 2,6 miljardia euroa ja yksi arpa maksaa 200€! Arvoissa on valmiiksi tulostettu viiden numeron sarja, ja jokaista numerosarjaa myydään noin 200 kappaletta. Arvasta voi ostaa myös kymmenesosan, jolloin mahdollisesta voitosta lunastaa 1/10. Kuulemma yli 90 prosenttia espanjalaisista aikuisista osallistuu tähän jouluarvontaan. Lotto on niin suosittu, sillä potti on huima, pelipotista palautetaan ostajille normaalia suurempi osa eli 70%, ja potti jaetaan eri voittoluokkiin, jolloin voittajia voi olla yli miljoona. El gordo-pääpotin arvontatilaisuus on kolme tuntia kestävä spektaakkeli 22. joulukuuta.

Noin puolessa välissä jonoa

Muutama tunti sitten saatoin kyläilijäni takaisin lentokentälle. Helsinki-lennon check-innissä edessämme kyykkäili huokaillen eräs naishenkilö fleecepuvussaan. Noustuaan ja huomenet toivotettuaan saimme kuulla pienen yksinpuhelun, joka sisälsi mm. vaellusta Gibraltarilla, ambulanssihoitoa vaatineet rakot, hikiset tennissukat ja eropohdiskelua väkivaltaisesta aviomiehestä. Itse aloin pohdiskella päässäni, voisiko paluuta näiden ihmisten pariin lykätä vielä vuodella.

Un saludo,
Annastiina

Madrid por la noche

Tultiin juuri kämppiksen kanssa vähän venähtäneeltä sushi-reissulta. Hän oli kuullut Salamancassa olevasta sushi-paikasta, ja lähdettiin reissuun heti koulusta tultuani. Salamanca (Espanjasta löytyy myös tämän niminen kaupunki, mutta nyt kyseessä Madridin kaupunginosa) on kaupungin kalleinta ja trendikkäintä aluetta, myös sushi-paikassa oli samanlainen glamour-tunnelma. Viereisessä pöydässä istui jotain Espanjan pohattoja lippikset päässä kultakellot välkkyen. Riisirullat ei kuitenkaan olleet ökyhintaisia.

Katu oli niin täynnä ihmisiä ja elämää (Madridissa torstai on yleinen pikkulauantai), että päätimme lähteä houkutusten mukaan. Kaikki pubit ja niiden edustat olivat täynnä pukumiehiä kiiltokengissään ja naisia jakkupuvuissa. Silti meininki oli rento ja baarit olivat tavallisia espanjalaisia tabernoja. Kämppikseni on jättämässä Madridin kuukauden päästä, ja hänen haikaillessaan tilannetta, tajusin samalla itsekin miten paljon rakastan tunnelmaa näissä baareissa. Ihmiset ovat iloisa ja onnellisia, työsalkut kädessään hengaamassa kavereittensa kanssa. Ehdottomasti yksi asia, jonka tästä kaupungista voisi levittää jokaiseen maan koloon.

Yleensäkin se, miten paljon ihmiset täällä seurustelevat ja puhuvat on välillä hämmentävää. Baareissa saa tehdä töitä, että suomalainen harmaapeippoääni kuuluu paikallisten tumman basson yli. Koulussakin yleensä vaan ihmettelee ennen tuntien alkua olevaa älämölä, ihmiset istuvat pöydillä tai potkivat ryhmässämme uudeksi hitiksi muodostunutta paperipalloa. Ja españolien kansallisurheiluun kuuluu aina vauhkoamista, käsien huitomista ja lopuksi tappelu kuka potkaisi pallon ulos ikkunasta. Kadulla vastaantulijoilla on aina juttu kesken, eikä edes hississä tule kiusallista hiljaisuutta. Mistä ne oikeen keksii sitä tarinaa?

Kotimatka kului rakennuksia kuvaten, uskomattomia valoilmiöitä. Ei voi kun ihastella espanjalaista rehvakkuutta. Huomenna tulee ihana ystävä Suomesta kylään ja saan taas fiilistellä tätä paikkaa uudessa kulmassa ja viettää aikaa parhaan ihmisen kanssa, jee! Lämpötilakin nousee sopivasti kymmenellä asteella, life is good.

Besos,
Annastiina

Porto, Portugal

Ehdin tosiaan olla tiistai-illan ja keskiviikon kotona, kun piti taas lähteä reissaamaan, tällä kertaa Espanjan ulkopuolelle. Laskeskelin, että tuona puolenatoista päivänä olin koulussa/koulun kirjastossa 13 tuntia, joten jossain se reissailu taas kostautuu. Torstaiaamulla kuitenkin iloisena ajoissa Madridin lentokentällä ja Ryanairin kengurubensalla rajan yli Portugaliin.

Saavuimme Porton keskustaan kymmenen aikoihin, kävimme jättämässä laukkumme hostellin säilytykseen ja lähdimme tutkimaan ympäristöä. Löysimme kartasta mercadon eli kauppahallin, joka osoittautui melko karuksi ulkoilmatoriksi.

Muutenkin karun ensikuvan antanut kaupunki näytti parastaan kauppahallin ulkopuolella, kun pääsimme todistamaan kauppatavaran logistiikkaketjua. 

Vähän naturellimpaa matskua.

Toivoin, että olimme vain sattuneet kaupungin itäblokkityyliseen osaan, mutta maan toiseksi isoimmassa kaupungissa huomasi muutenkin Portugalin taloudelliset vaikeudet. Hostellihuoneen oven avattuani, kerroin haistavani hometta. Vessan katosta löytyikin mustia täpliä ja kylpyammeen tiivistelistat olivat jo kauniin vihreät. Matkaseuran erinäköisten mieltymysten vuoksi, jätimme keskustelun yöpymisestä myöhemmäksi ja lähdimme ulos homeluolasta.

Keskustaa ja kauppakatua kierrellessä tajusimme, että itäblokkityyli on täällä muodissa. Hylättyjä taloja oli enemmän kuin asutettuja, jotka nekin näyttivät todella surullisilta. Ihmisillä oli kuluneita vanhanaikaisia vaatteita, ja asunnottomia näkyi enemmän kuin kulkukoiria.

Ei sitä tämän kauemmas tarvinnutkaan mennä tunteakseen olevansa "valkoinen rikas". Porto on myös jonkun lähteen mukaan Euroopan sateisin kaupunki, joka sai rakennukset ja ihmiset näyttämään vielä enemmän masentuneilta.

Hämmennyksen jälkeen yritimme keskittyä positiivisiin asioihin, kuten matkan ainoaksi jääneeseen auringonsäteeseen, mereen ja paikallisten englannintaitoon. Jokainen pikkukaupankin myyjä vaihtoi sujuvasti englantiin kun astuimme sisään, ja ruokalistoissa oli valmiina englanninkielinen puoli. Turismiin oli selvästi panostettu useamman eri ketjun turistibussilla, jokiristeilijällä ja upouudella näköalahissillä. Heti lentokentällä sai lattiasta katsella kaupungin nähtävyyksiä, ja kartat jaettiin käteen terminaalista poistuessa.

The sunshine

Illalla pienen keskustelun jälkeen, päätimme vaihtaa homehostellimme läheiseen neljän tähden hotelliin. Hotelliin kirjautuminen sulkeutui puolilta öin, ja pienen juoksun jälkeen olimme sopivasti viisi minuuttia ennen paikalla. Laitoimme hostelliin sähköpostia, koska emme ehtineet respalle selitellä lennokasta lähtöämme. Hostelli palautti rahamme ystävällisesti molemmista öistä, ja olimme lopulta kaikki sovussa valmiiksi pedatuissa sängyissämme. Pääsin myös pitkästä aikaa kunnon hotelliaamiaiselle, jossa aamiaisbrunssihamsteri nautiskeli muiden vielä nukkuessa. 11 euroa eikä suomalaisesta hotelliaamiaisesta puuttunut kuin karjalanpiirakat ja kananmunat!! 

Seuraavana päivänä laskeuduimme näköalahissillä portviinitiloille, joita joen toinen ranta oli täynnä. Turistilippumme sisälsi kolme portviinimaistajaista, joista ensimmäiseen kuului myös opastettu kierros. Portviinihän on täältä Portosta kotoisin.

Illalla kävimme etsimässä kaupungista elämää, koska edellisenä iltana ainoasta aukiolevasta kahvilasta kerrottiin, että marketitkin menivät seitsemältä kiinni. Karttaan oli merkattu Nightlife spot, johon suhtauduimme vähän epäilevästi. Googlasimme kaupungin suosituimman yökerhon, ja päättelimme siellä päin olevan ainakin ihmisiä. Kerhoa ei löytynyt, ja kadulla olevat paikalliset neuvoivat kaikki eri suuntiin. Törmäsimme espanjalaisiin, jotka myös etsivät Porton sydäntä. He pysäyttivät muutaman portugalilaisen, ja lopulta me suomalaiset olimme tulkkaamassa keskustelua näille naapurimaan kansalaisille. Espanjalainen hölötti murteellaan espanjaa, jota portugalilainen ei ymmärtänyt, hän yritti vastata englanniksi, jota espanjalainen ei ymmärtänyt.

Epäselvässä tilanteessa päätimme ottaa riskin, ja lähdimme seuraamaan ihmisvirtaa, joka näytti suuntaavaan keskusaukiolta ylöspäin. Pienen ylämäen jälkeen löytyi kolme poikkikatua täynnä ihmisiä ja pubeja. Joku paikallinen valaisi kaupungin olevan totaalisen kuollut arkisin.

Viimeisenä päivänä kävimme jokiristeilyllä ja tarvoimme hetken aikaan kaatosateessa. Hotellin sattuessa sopivasti reitillemme, menimme hetkeksi kuivattelemaan, ja päätimme lähteä lentokentälle ajoissa ja syödä siellä. Kaupunki oli aika lailla nähty, ja ylämäkikävely sateessa kastelee jännästi pohkeet ja selän.

Kaupungista jäi vähän surullinen kuva, mutta ihmiset olivat Madridiin verrattuna todella ystävällisiä. Vaikka omalla metropysäkillä oli ihana tunne kotiinpaluusta, sai heti kulman takana kyynerpään kylkeen joltain kiireiseltä suurkaupunkilaiselta, eikä maan isoimmasta tavaratalosta El Corte Inglésistä taaskaan löytynyt englannin kielen taitoista henkilöä kun yritin hakea piilarinestettä. Matkailu avartaa tai jotain.

Tchau,
Annastiina

Bilbao & San Sebastián

Huikeasta reissusta palattu! Koitan muistaa mitä kaikkea tehtiin, voi tulla pitkä matkaraportti.

Perjantaiaamulla lähdettiin bussilla kohtia Bilbaoa. Ajanhahmottamiseni oli taas luokkaa typerä, ja ajattelin ehtiväni hyvin jos lähden puoli tuntia ennen, koska metrokartan mukaan bussiasemalle kestäisi 18 minuuttia. Kolme kuukautta tunneleissa pyörineenä ei tullut mieleen, että metroja täytyy yleensä odottaa, ja metrotunneleissa kävellä pitkiäkin matkoja. Eikä käynyt mielessä, että miljoonakaupungin bussiasema voi olla melko iso. No, saavuin sopivasti asemalle 4 minuuttia ennen bussin lähtöä. Rullaportaiden juoksua laukun kanssa, eväspussin hajoaminen portaisiin, kaverin ilmoittaman väärän (olemattoman) bussilaiturin metsästys aseman ulkopuolella... Pääsin bussille kuitenkin vain minuutin yli, jolloin kiitin maan yhtä huonoa aikataulutuskykyä, ja sitä, että kuski saapui tupakalta vasta muutaman minuutin päästä. Viiden tunnin ajan sain rauhoitella sykettä bussissa.

Bilbaossa hotellille suunnistaminen oli hieman helpompaa yhtä reittiä edestakaisin menevällä raitiovaunulla. Lähdimme kartsalle, jonka nähtävyydet oli muutamassa tunnissa kävelty, hienoja kirkkoja ja vanha kaupunki. Seuraavana päivänä ohjelmassa oli kaupungin "uuden" puolen tarkastaminen ja Guggenheim. Ajattelimme viettää iltaa uudella puolella, koska vanhat kaupungit yleensä laittavat ovensa säppiin illaksi. Bilbaossa homma toimi kuitenkin toisin päin, uusi kaupunki kuoli jo auringon laskiessa ja vanhan kaupungin pienet pubit olivat täynnä ihmisiä yömyöhään.

Sunnuntaina lähdimme bussilla San Sebastianiin. Reitti meni mielenkiintoisia kapeita katuja pitkin meren rantaa, mutta perillä oltiin vain tunti myöhässä. Hotellihuone meinasi viedä voiton sateessa suoritetulta kaupunkikävelyltä, mutta onneksi lähdimme reippailemaan. Jopa pimeänä sateisena sunnuntaina kaupunki vaikutti ihanalta. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja kaikki puljut auki. Maanantai oli tosin Madridissa pyhäpäivä, mutta pyhät vaihtelevat täällä jopa kaupunkien sisällä, joten en tiedä onko San Sebastian normaalistikin sunnuntaisin noin elävä.

Seuraavana päivänä saimme ihastella kaupunkia auringonpaisteessa. Ero olikin hämmentävä, koska illalla emme olleet erottaneet vieresämme pystysuoraan noussutta vuorta. Nousimme lievästi epäilyttävällä junalla kiskoja pitkin vuorelle, josta oli hiljentävät näkymät. Merta oli mukava tuijotella Ranskaan asti. Saimme myös vieraita, sillä muutama Sevillaan lähtenyt roadtrippaaja päätti poiketa nopeasti Espanjan halki Pohjoiseen.. 

Rakastuin San Sebastianiin totaalisesti, tässä helmessä ihmisten pitäisi käydä Etelärannikon sijaan. Kaupunki vaikutti puolet isompaa Bilbaota menevämmältä, koska kaduilla oli ihmisiä ja liikkeitä vieri vieressä. Bilbao on ehkä laajemmalle levittynyt "suurkaupunki", kun taas Sabessa yhdistyi ranta-, satama- ja vuoristokaupunki. Kaupunki on myös kuuluisa ruokakulttuuristaan parinkymmenen Michelin-tähden ravintolansa kanssa.

Portaletas -ravintolan pintxos eli tapaksia, hyvää ja halpaa!!

Sitten viikon kouluhommat yhdessä yössä, buenas noches..
Annastiina