Mi visitante

Viikko sitten kävin hakemassa Bajarasin kentältä kiljuvan tyypin. Metrolle suunnatessamme pari suomalaista kysyi, tiedämmekö miten keskustaan pääsee. Rehvakkaasti kerroin asuvani täällä, ja pian olin vastuussa kahden ventovieraan lomanaloituksen sujuvuudesta. Matkalla ilmeni, että nämä naiset olivat myös Turusta. "Taino emmä varsinaisest Turust oo vaa siit vierest Kaarinast tai oikeestaa sellasest paikast ku Littoinen." Ei kuitenkaan samassa talossa olla ilmeisesti koskaan asuttu.

Ensimmäisenä iltana lähdettiin heti yhden kämppikseni kanssa tapaksille ja tsekkaamaan muutama baari/pubi/klubi. Tasapainoksi pidettiin seuraavana iltana koti-ilta Putouksen parissa. Ihanaa kun kämpillä oli kerrankin ihminen joka puhuu sun kieltä, ymmärtää sun huumorin ja tietää että nälkäkiukun kanssa ei pelleillä! Toisena päivänä lähdettiin viideksi tunniksi ostoskeskukseen, ja illalla kattoterassille, jonne pääsen aina fiilistelemään vieraideni kustannuksella, hehe.

Maanantaina käytiin San Miguelin kauppahallissa syömässä ja ihailemassa kaikennäköisiä kakkuja. Calle Mayorin katu on myös täynnä leipomoita ja ikkunasyömistä voi harrastaa monen korttelin ajan. Aloimmekin pohtia, josko espanjalaisen hoikkuuden salaisuus on överimakeat kakut. Riittää että niitä katsoo ja haistaa, niin makeanhimo on täytetty. Aamupalakahvilassa vertailimme paikallisten päivänaloitusta leivoksella, croisantilla tai muulla rinkulalla. Omilta tarjottimiltamme löytyi foccaciaa, tuoremehua, kahvia ja brownie..

Kanttiksia!

Keskiviikkona käytiin kuninkaanlinnassa, sisäänpääsy on nyt talvikaudella ilmainen joka päivä 16-18. Olihan se ihan näkemisen arvoinen, mutta kyllä huoneet oli alle tunnissa kierretty. Linnassa järjestetään edelleen kuninkaallisten tilaisuuksia, ja jos katolla näkyy kaksi Espanjan lippua, on kuningaspari paikalla. Juan Carlosin luovuttua kruunustaan kesäkuussa, uuden kuninkaan juhlallisuudet järjestettiin täällä.

Kuninkaanlinnalta kävelimme Templo de Debodille, jossa aurinko oli juuri laskemassa. Täällä on nyt pientä ruskaa havaittavissa. Samaan aikaan jouluvaloja sytytellään.

Jouluvalojen lisäksi lähestyvästä pyhästä kertoo jouluarpojen myynti. Loteria de Navidad lukee joka paikassa, kadut ovat piukassa arpamyyjiä, tavaratalojen sisäänkäynneille on pystytetty kojuja ja mainoksia on jokaisessa bussissa ja kaupassa. Lottoon myydään ilmeisesti rajoitettu määrä arpoja, koska jono erääseen arpaliikkeeseen on ollut aina kadulle asti, mutta nyt se jatkuu lähes yhden kadun päästä päähän. Tai ehkä tästä tietystä liikkeestä oli viime vuoden voittaja ostanut arpansa. Myyntipisteet myyvät yleensä vain paria eri arpanumeroa, ja jos koko kylä käy ostamassa arpansa samasta kojusta, rikastuu koko naapurusto voiton osuessa tähän numerosarjaan. Potti voi olla jopa 2,6 miljardia euroa ja yksi arpa maksaa 200€! Arvoissa on valmiiksi tulostettu viiden numeron sarja, ja jokaista numerosarjaa myydään noin 200 kappaletta. Arvasta voi ostaa myös kymmenesosan, jolloin mahdollisesta voitosta lunastaa 1/10. Kuulemma yli 90 prosenttia espanjalaisista aikuisista osallistuu tähän jouluarvontaan. Lotto on niin suosittu, sillä potti on huima, pelipotista palautetaan ostajille normaalia suurempi osa eli 70%, ja potti jaetaan eri voittoluokkiin, jolloin voittajia voi olla yli miljoona. El gordo-pääpotin arvontatilaisuus on kolme tuntia kestävä spektaakkeli 22. joulukuuta.

Noin puolessa välissä jonoa

Muutama tunti sitten saatoin kyläilijäni takaisin lentokentälle. Helsinki-lennon check-innissä edessämme kyykkäili huokaillen eräs naishenkilö fleecepuvussaan. Noustuaan ja huomenet toivotettuaan saimme kuulla pienen yksinpuhelun, joka sisälsi mm. vaellusta Gibraltarilla, ambulanssihoitoa vaatineet rakot, hikiset tennissukat ja eropohdiskelua väkivaltaisesta aviomiehestä. Itse aloin pohdiskella päässäni, voisiko paluuta näiden ihmisten pariin lykätä vielä vuodella.

Un saludo,
Annastiina