Vacaciones

Kolmen viikkoa Suomessa. Onneksi kirjoitin alkujärkytyksiäni ylös, koska nyt en tuunistaisi niistä yhtäkään. Hauskaa huomata, kuinka normaalit asiat tuntuivat valtavan eksoottisilta, melkeen pystyin samaistumaan maahanmuuttajien mietteisiin. 

Ensimmäisiin outouksiin törmäsin heti Helsinki-Vantaalla. Lattiapesurilla köröttävä siivoojamies meni tervehdyksiä huutavan kollegansa ohitse vastaten ”mmmmhm”. ¿Como? Suu auki aikuinen ihminen! Vessasta löytyi ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen vetävä vessa, kunnolliset vesihanat, saippuaa sekä käsikuivausrulla samalla kertaa.

Huoltoasemalla yritin moikata myyjää Holalla, vuoropuhelu oli enemmän kuin "otatko pussin" ja ostoksena oli makuvissyä! Pullo ei ollutkaan rutattavaa materiaalia, vaan se piti säästää panttia varten. Ihmisten epäsiisteys myös pisti ensimmäistä kertaa pahasti silmään: collegehousuja, tuulitakkeja ja likaisia sotkunutturoita. Vessassa oli outoa pestä käsiä sukkasillaan ilman sisätossuja.

Törmäsin mun ihanaan talkkariin lumikoneensa kanssa

   

Aamu Hesarilla, Moccamasterin kahvilla ja aamu-tv:llä on aika bueno. Huomasin myös olevani paljon puheliaampi asiakaspalvelutilanteissa. Onhan se helpompi heittää typerääkin läppää, kun on varma, että vastapuoli ainakin ymmärtää kielioppisi, vaikka sisältö muuten olisi puutteellista. Yleisessä vessassa saatoin myös sanoa, että ”saippua olikin täältä loppu” tai ”onko sulla kirjastokorttia avaamaan tätä vessaa ku mä näköjään unohdin” vaikka vastausta ei yleensä kuulunutkaan. 

 

Bussia odottaessa ei tarvinnut miettiä, millä lauseenrakenteella ilmaisisi selityksen, jos bussikortti on mennyt vanhaksi. Tosin Suomessa ei selittelyt edes auttaisi. Ihmisten tuijotus oli myös aika häiritsevää, kahvilassa joku pöytäseurue lopetti keskustelun ja kääntyi arvioimaan tulijoita. Monet vastaantulijat myös katsoivat silmiin ja HYMYILIVÄT? Häh, luulin jo jättäneeni sombreron päähän.

Perjantaina loppuu karavaanarielämä, pääsen omaan sänkyyn ja elämäni ei ole riippuvainen ilmaisesta wlan-yhteydestä. Olen hyvin iloinen, että Erasmukseni jatkuu vielä. Nyt tiedän mitä odottaa, mitä tehdä toisin ja miten nauttia ajasta enemmän.

Al cielo,

Annastiina