Voy a googlar

Pohdin edelleen välillä syitä, miksi halusin niin kovasti takaisin Madridiin. Järkevästi ajateltuna olisi pitänyt etsiä Suomesta joku koulutusta vastaava palkallinen työ ja viettää viikonloputkin hohtogolf-luolassa, ja näin kerätä rahaa mahdollisia jatko-opintoaikoja varten. Mutta koska niitä potentiaalisia työpaikkoja ei Aurajoesta onkimalla napannut, enkä halunnut työn perässä muuttaa muualle Suomeen vuoden ajaksi, tuntui lähtö Madridiin sopivalta. Vietän nyt ikään kuin välivuotta täällä, kun se lukion jälkeen jäi pitämättä. Pohdin myös miksi juuri Madrid kun täällä on jo tullut asuttua, niin eikö pitäisi vaihtaa välillä maisemaa. Jotain tässä kaupungissa vaan on, ja sen olen kuullut jo niin monelta täällä eri elämäntilanteessa ja eripituisia ajanjaksoja asuneelta, että sitä voi jo pitää luotettavana tutkimuksena laajan otannan kanssa. Myös nyt syksyksi jo lennot varanneista vieraistani kaikki kolme ovat aikaisemmin käyneet luonani Madridin turistikierroksella. Ellenin MAD-fanitus nyt on ihan omaa luokkaansa, mutta myös äitini tulee nyt jo kolmatta kertaa käymään ja meinasi varata jo toisenkin reissun syksylle :D En tiedä sitten paljonko oma seurani vaikuttaa suuntaan tai toiseen.

Kuvan vapaa käännös: ”Koska Madrid, oikeasti, ei ole mitenkään ihmeellinen. Siellä ei ole suurta jokea. Tai pilvenpiirtäjiä. Eikä kanaaleita tai järviä. Tai mahtavia raunioita. Eikä merta. Madridista puuttuu paljon asioita. Mutta siellä on ihmiset kaduilla. Odottamattomissa nurkkauksissa. Ja se moninaisuus. Kontrastit. Jatkuva eloisuus. Ja heidät tapansa. On sen arvoista nousta aikaisin ylös – yhden kerran – jotta voi elää yhden päivän la vida de Madrid.”

Tuntuu vain, että täällä arkikin on mielenkiintoisempaa. Kuten Ellen sanoi, "mitä kulttuuria saa irti jostain Puutarhakadusta" XD Täällä työmatkalla voi katsella kun ihmiset istuu kahviloissa, kauppiaat asettelee hedelmiään kaupan ulkopuolelle ja joku lukee penkillä kirjaa. Omalla työmatkallani voi myös window shoppailla Pradaa, Cuccia, Chanelia, Rolexia jne. Ja näitä rakennuksiahan ei voi koskaan ihastella liikaa ja tuntuu, ettei suurinta osaa tule koskaan rekisteröimään yksityiskohtineen.

Aluksi olin ahdistunut, että koko ajan pitää olla menossa jonnekin ja tehdä asioita. Sitten havahduin, että ensinnäkin mulla ei ole juurikaan varaa elää samanlaista elämää kuin vaihtoaikoina, toiseksi se vaihtoelämä hurjuuksineen on jo eletty ja ne asiat koettu, kolmanneksi elän täällä nyt tosiaan arkea 10-18 työpäivieni kanssa. Ja mitä Suomessakaan tekisin arkena, en yhtään mitään. Joskus näkee kavereita, joskus käy lenkillä. Mutta suurin osa päivistä kuluu tekemättä mitään erikoista pakollisten lisäksi. Ja se piti antaa itselleni täälläkin oikeudeksi. Mutta silti tuntuu, että päivässä tapahtuu paljon enemmän.

Pelkästään kaduilla kävely on paljon viihdyttävämpää kun siellä on ihmisiä ja töiden jälkeen voi mennä istumaan yksille täyteen pubiin. Tai kävellä Paseo de Castellanon puistokatua töistä Retiroon ja ihmetellä, kun 30-vuotias nainen opettelee ajamaan polkupyörällä. Aika haastavaa muuten, koska aikuisten pyöriin ei varmaan löydy apupyöriä, että siitä vaan kylmiltään sotkemaan.

Jes, yli vuoden rempan alla ollut Metropolis-talo on nyt näkyvillä!

Havahduin edellispäivänä, että en enää mieti ”nyt puhun espanjaa” kun aloitan keskustelun espanjaksi tai vastaan töissä puhelimeen. Toimistolla puhutaan nyt espanjaa, koska yksi meistä on espanjalainen, vaikka puhuu myös täydellistä suomea. Olen aina ollut huono tässä varsinkin suomenruotsalaisten osaamassa kahden tai kolmen kielen yhtä aikaa puhumisessa. Jos puhun jotain kieltä, en yhtäkkiä muista sanoja edes äidinkielelläni tai heitä jotain lausetta sekaan englanniksi, vaan selitän sitten sanat auki kiertoteitä. Mutta espanjaa on ihana puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää jos käytän idiootteja fraaseja, joita tulee sovellettua suomen kielestä. Osa näistä natiiveista meinaan heittäytyy välillä tyhmäksi, eikä edes yritä ymmärtää tai auttaa sanojen kanssa. Joka tapauksessa, nyt kun töissä ja kotona puhuu espanjaa eikä vapaa-ajalla muutenkaan hengaa suomi- tai vaihtaripossessa, on kielen puhuminen paljon luontevampaa heti. Voisipa näin jatkaa loppuvuoden! Huomaa kyllä, että vieraan kielen puhumisessa on huonoja ja hyviä päiviä. Varsinkin väsyneenä en saa sönkötettyä mitään järkevää ulos, mutta yksi päivä kämppiksenikin ihmetteli kuinka nopeasti puhuin espanjaa tekemättä yhtään virhettä. Ei sitä edes tajua, kuinka paljon vieraan kielen puhuminen vie energiaa. Otsikkona hieno termi, jota käytin kämppikselleni ja hän ainakin ymmärsin tarkoituksen.

Espanjaksi sarjojen ja leffojen katsomisen lisäksi, olen ottanut instituutilta lukuun Tove Janssonin kirjan espanjaksi käännettynä. Siinä on sopivan helppoa tekstiä ja lyhyet luvut, jotta jaksaa keskittyä. Tosin luulin ensin, että se on muumi-kirja, mutta kirjoitti Tove näköjään jotain muitakin tarinoita..

Kämppikset nukkuu viikonloppuisin kahteen asti, mutta olen ottanut oikeudekseni laittaa pyykinpesukoneen päälle puolenpäivän aikaa, että päivällä ehtii tehdä jotain muutakin. Perjantaina muuten juuri kun olin lähdössä töihin ovikello soi. Molemmat kämppikset oli jo lähteneet, ja ovella seisoi rivi remppamiehiä. Vuokraisäntämme siis omistaa viereisen asunnon, joka on kopio tästä meidän asunnostamme, sekä remppaa yläkertaan jotain isompia kommuuneja. Nyt nämä remppamiehet seisoivat ovellamme ja kysyivät häiriinnynkö jos he tulevat sisään ja tarvitsenko valoja. Sanoin lähteväni juuri ja keräsin nopeasti kamani kassiin ja lukitsin huoneeni oven. Tuntui vähän hassulta päästää asuntoon vieraita ihmisiä, varsinkin kun tiesin, että meistä ketään ei tule kotiin ennen iltaa. No töistä tullessanikin yhdeksän tuntia myöhemmin kaikki neljä remppaäijää seisoi omilla rapuillaan pitkin kämppää ja repi kattopaneeleita alas. Oman huoneeni ovi oli kiinni, ja kysyin haluavatko he mennä sinnekin, mutta puhuivat tulevansa huomenna uudestaan. Lähdin vielä evakkoon, koska kämpässä ei mahtunut liikkumaan ja laitoin kämppiksilleni viestiä, että tietävätkö he asiasta jotain. Tyttö olikin kotiin tullessaan nostanut aikamoisen metelin ja häätänyt äijät pihalle. Hän kertoi soittaneensa äidilleen ja kironneen koko porukan kun yksi remppaäijä vielä tuli vessasta ja karkasi luimistellen pihalle. Vuokraisäntämme vastaukset olivat aika mielenkiintoisia, kun tyttö myös hämmästeli, että hänen huoneensa lukko oli vaihdettu sähkölukoksi hänelle kertomatta ja nyt hän ei saa oveaan lukkoon. Mietittiin myös kuinka monella on  kämppämme avain, kun siivooja käy kenenkään näkemättä aina eri päivinä ja naapurin kopio-kimppakämpästä tuli eilen tyttö meille omilla avaimillaan... Ja nythän meillä ei tule lämmintä vettä ollenkaan, mikä ei sinänsä haittaa päivän keskilämpötilan ollessa +36 astetta.

No onneksi pääsen jo parin päivän päästä viettämään hotellielämää, AAAAAH <3 Ja on se ihan kiva, että äitikin tulee :) Mutta hotellin aamupala, kunnollinen sänky ja valmiiksi laitetut lakanat, uima-allas, kukaan ei siirtelemässä vessan mattoa oven eteen eikä vessapaperia tarvitse säännöstellä, ennen kuin vastuussa oleva ostaa sitä lisää.

Que tenga un buen domingo,

Anastasia